Äänestys: Maksuton aamupala peruskouluihin

Valtuustoaloite esittää, että Kouvolan peruskouluissa tarjottaisiin maksuton aamupala kaikille lapsille. Aamupalan kustannukset ovat 900 000 euroa vuodessa.

Pitäisikö Kouvolassa tarjota maksuton aamupala. Voit perustella kantasi. Kiitos.

  • Kyllä
  • Ei

0 äänestäjää

Äänestin ei.

Perustelut:

Aloite on periaatteessa hyvä, mutta se on myös kallis. Oma ehdotukseni on, että pienituloiset perheet voisivat hakea kaupungilta aamupalaseteleitä / -tarvikkeita. Tällöin tuki kohdistuisi sinne, missä sitä oikeasti tarvitaan. En ymmärrä, että miksi esimerkiksi 50 tuhatta euroa vuodessa tienaavan vanhemman läpi ei voisi saada kotona aamupalaa.

Tärkeintä on että lapset saavat tarvitsemansa energian koulupäivää varten. En kuitenkaan halua sen tapahtuvan tällaisen sosialisoinnin kautta.

1 tykkäys

Olen täysin samaa mieltä tästä kuin Juha Huhtala. Varmasti on lapsia, joille maksuton aamupala olisi oikein tarpeellinen apu, mutta se on heille järjestettävä jollain muulla tavalla.

1 tykkäys

Ehdoton EI aamupalalle…
Juha Huhtala, millä tavoin pienituloiset / vähävaraiset todennetaan ja mikä on mielestäsi pienituloinen
Ei tässä mitään aamupala seteleitä tarvita eikö meillä ole sosiaalihuolto järjestelmä

1 tykkäys

Sosiaalihuollon kautta tämä aamuoala-asia voitaisiin hoitaa.