Eräs vaalianalyysi Liike Nyt:stä EK 2023

EK-VAALIT 2023, analyysit tulevat muualta

Liike Nyt:n vaalitulosta ei ole kovin paljoa analysoitu tai kommentoitu.
Entinen perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi.

Ote Timo Soinin ”plokista”:
” lainaus alkaa

LIIKE NYT JA MUUT

13.4.2023 TIMO SOINI

On kahdenlaisia puolueita. Eduskuntapuolueita ja muita.

Liike Nyt sai kelpo äänimäärän 75.000 ääntä ja sillä yhden paikan. Jos jokainen ääni olisi yhtä arvokas, sillä saisi viisi paikkaa, mutta kun näin ei ole. Se pitäisi ottaa huomioon. Ei otettu ja tulos oli pettymys ja alle odotusten.

Liikkeellä oli useita hyviä ehdokkaita. Vanhat puolueet käyvät heihin kiinni kuin hyeenat. Seireenien laulu voi olla monelle liikaa.

Politiikka ei ole vaikeata, mutta pitää osata.

” lainaus loppuu

Soini myös kehuu perussuomalaisten saavuttaneen vuoden 2003 eduskuntavaaleissa kolme paikkaa vain 36 000 äänellä.
Toisaalta PS:n kannatus vuonna 2003 oli hyvin keskittynyttä melkein ainoastaan Vaasan, Helsingin ja Uudenmaan
vaalipiireihin, joista tulivat nämä kolme edustajaa, yksi jokaisesta. Erityisesti vaaliliitto KD:n kanssa Uudellamaalla osoittautui edulliseksi.

Liike Nyt:llä on tasaisempi kannatuspohja alueellisesti, mutta matemaattinen tosiasiahan tuo on ja laittaa miettimään.

PIENET HÄVIÄVÄT AINA

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä kirjoittaa
Turun Sanomissa (17.5.2023) kuinka Kokoomus ja PS saavat
prosenttikannatustaan enemmän eduskuntapaikkoja.

Kokoomus, kannatus 20,8 %, paikoista eduskunnassa 24 % (48 paikkaa)
PS, kannatus 20,1 %, paikoista eduskunnassa 23 % (46 paikkaa)
Liike Nyt, kannatus 2,4 %, paikoista eduskunnassa yksi eli 0,5 %

Jokisipilä toivoisi tasapuolisempaa vaalijärjestelmää, tuskin tulee,
mutta näitä lukuja on hyvä välillä laskea ja todeta.

VAALILIITOT

Vaaliliitot ovat riski- ja arpapeliä ja reiluimmat ne ovat kahdella tasavahvalla pienellä puolueella, kilpailu jää silloin vain ”jäsentenväliseksi”. PS siis voitti niillä
vuonna 2003, mutta taisi myös hävitä Kokoomukselle
yhden paikan vuonna 1999 ja Jyrki Katainen nousi eduskuntaan ja itse
Soini ei vielä silloin. Myös näin poliittista historiaa kirjoitetaan.

Vaaliliitot ovat pelimiesten ja -naisten hommaa.


Äänimäärät tarkasti: LNYT 2019, 69 427; LNYT 2023 ,74 995
kannatusprosentit: 2019 2,3 %; 2023 2,4 %


Kokoomus jyräsi Uudellamaalla ja sai kaksi lisäpaikkaa,
siellä oli viimeksi hyvin lähellä kaksi paikkaa Liikkeelle. En sano, että
vaikuttaako tämä Liikkeen menestykseen, mutta epäillä sopii ja
sitäkin pitäisi tarkemmin analysoida. Ei vaaleja voiteta
ilman analyyseja ja ilman harkittuja peliliikkeitä pelkällä hyvällä sisällöllä.


Rafael Hellsten
rivijäsen Häme

4 tykkäystä

Sanomaa pitää terävöittää ja hakea omaa selkeämpää roolia.

Rationalismille ja vastakkainasettelua pelkäämättömälle puolueelle olisi tilausta.

Meidän olisi syytä terävöittaa some osuutta, tämä tulee mieleen noista luvuista. Tälläkin porukalla olisi mahdollista nostaa kaikkien profiilia ja sitä kautta näkyvyyttä kohti seuraavia vaaleja, eli vuoden 20255 kuntavaaleja.

Käykääpä tykkäämässä.

1 tykkäys

Kiitos Rafael ja Ismo kirjoituksista.

Analyysiä kyllä tehdään ja se on hyvä, että sitä tehdään täällä myös. Nostatte esille oikein relevantteja asioita.

Yt. Juhani

1 tykkäys