Liike Nyt:in valtakunnallisen kuntavaaliohjelman luonnos keskusteltavaksi (keskustelu sulkeutuu 17.2.2021 klo. 23.59)

Eihän missään muutoksessa ikinä ole mitään järkeä. Kaikki junalla Helsinkiin matkaavat eivät mene keskustaan. Toisekseen Pasilasta on hyvä lähteä itä-, länsi ja pohjois Helsinkiin, jos metro ei ole vaihtoehto. Vaihdon nopeudesta ei meidän tarvitse murehtia. Toki ymmärrän huolen ihmisistä matkatavaroineen ja asiasta toki kannattaa keskustella, mutta Helsinki-Pasila yhteydellä ei pitäisi olla tekemistä Hki - Porvoo - Kouvola yhteyden kanssa.

Lasten ja nuorten syrjäytymisen uhka on nyt suuri. Vastuullisten aikuisten merkitys . Harrastaminen tulisi olla mahdollista myös poikkeusoloissa, turvallisuus huomioiden.

Nuorelle on tärkeätä, että hänellä on elämässään ainakin yksi aikuinen henkilö, joka välittää aidosti. Tämä henkilö voi olla
valmentaja tai opettaja. Siksi lasten parissa työskentelevien työn arvostusta on lisättävä.

Rakentamisen rationalisointi erityisesti luonto huomioiden. Meren täyttö pitäisi lopettaa ja puistot säilyttää. Esimerkiksi Lauttasaaressa on mahdollista rakentaa niin, että luontoalueet säilytetään. Ihmiset haluavat nauttia luonnosta myös hamassa tulevaisuudessa.

Haluan, että koulukiusaaminen nostetaan voimakkaasti esille.Siihen puuttuminen kaikilla mahdollisilla keinoilla parantaa nuorten hyvinvointia ja elämänlaatua. Samalla koulujen luokkakoot tulisi pitää pieninä.

Meidän on löydettävä lumenkaadolle mereen jokin muu ratkaisu. Se saastuttaa liikaa. Esimerkiksi Espoossa on löydetty vaihtoehtoisia tapoja ajatella ja konkreettisiin toimenpiteisiin on ryhdytty.

1 tykkäys

Kohta 6. Maahanmuuttajat töihin on ihan jees. Mutta millä hinnalla? Raksat, siivousfirmat , taksit, ym. ovat täynnä halpatyövoimaa. Ei niin, ensin pitää säätää laki minimipalkasta jolla tulee ihan oikeasti toimeen.
Halpatyövoima on sama kuin yritystukiainen

Luonnon monimuotoisuus mukaan ilmastonmuutos kohtaan.

Ja maahanmuutto ei varsinaisesti koske moniakaan kuntia, vaikka kotouttamisen onnistuminen onkin hyvä asia.

Myös raideliikenne on asia, jonka jättäisin kuntalaisten eli nettiparlamentin arvioitavaksi.

2 tykkäystä

voisiko kansalaisopisto järjestää yhteiskuntaopin ja yhteiskuntatieteen sekä valtiotieteen sekä valtio opin kursseja kehitysvammaisille voisko kehitysvammaisten työtoiminnassa olla vaikuttamispaja polittiseen vaikuttamiseen oon mikkelistä oon töis savosetissa

1 tykkäys