Maakuntien ja vaalipiirien kuulumiset?

Maakuntien ja vaalipiirien kuulumiset?

Nettiparlamentin maakuntaosiot ovat hiljaisia, mutta taitavat monet maakunnatkin olla nuupahtaneita toiminnan suhteen. Yhdestäkään maakunnasta ei ole kuulunut mitään, vaikka EK-ehdokkaita pitäisi asetella, lähteä vaaleihin ym. Minä sen sijaan olen kertonut jotain Hämeestä ja samoin oli jo aikoja sitten Varsinais-Suomesta jotain.

KASKINEN,

kuuluu Vaasan vaalipiiriin (maakunnat Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)

Kävin rannikkokaupunki Kaskisissa silakkamarkkinoilla 8.-9.10.2022 Siellä oli kutsuttu markkinoiden yhteydessä järjestettyyn aluepoliittiseen paneeliin seudun kansanedustajia tai ylipäätään eri puolueiden edustajia, HUOM HUOM myös meidän puolueesta ja VKK:sta!!! Siis oli kutsuttu puoluetoimistojen kautta ja pyydetty ennakkoilmoittautumiset, kuvat ym.!!

VKK oli paikalla (edustaja Alajärveltä) ja tietenkin perinteiset puolueet (Vihreät puuttui) ja kansanedustajia mm. Paula Risikko (KOK) Liike Nyt olisi loistanut poissaolollaan ilman läsnäoloani, koska puolueemme veltto päätoimisto taas oli passiivinen ja saamaton (kun on rahat vähissä eikä ole henkilökuntaa eikä ole resursseja ja jne…) eikä saanut kutsusta tietoa esimerkiksi Vaasan tai Seinäjoen jäsenille. Hjallis kävi kyllä Seinäjoella muutamia päiviä ennen, mutta ilmeisesti ei saanut vietyä tietoa perille. Ehkä ei arvosteta pientä äänestäjäpotentiaalia.

Minulla on onneksi omiakin tiedotuskanavia itselläkin ja tiesin mennä tilaisuuteen. Valmistauduin hyvin ja kirjoitin paikallisiin lehtiin (på svenska också) mukavat yhteenvedot ym.

MEIDÄTKIN HUOMIOIDAAN

Arvostan suuresti Kaskisten ja koko sen alueen kutsua (Suupohjan seutukunta), siis sitä, että meidätkin huomioidaan, vaikka emme suinkaan siellä Suupohjan alueella ole (vielä) saaneet mitään kannatusta. Sen sijaan VKK on saanut siellä pientä alkua ja jalansijaa ja heillä on edustus Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustossa.

Liike Nyt:llähän puuttuu koko Vaasan vaalipiirin alueella valtuustopaikoista edustus, eikä tosiaan näy toimintaa olevan tai tulevan. Samoin näyttää olevan Satakunnan ja Keski-Suomen vaalipiireissä.

HUIPPUPIIRI Kaakkois-Suomi

Kaakkois-Suomen vaalipiirissä on 7 edustajaa aluevaltuustoissa, sieltäkin olisi kiva kuulla, että miten se on mahdollista, siis hyvä, mutta hyvää tietoa voisi jakaa meille muillekin suoraan, kun tosiaan puolueen johto ei välitä minkäänlaisesta informaation jakamisesta edes positiivisen.

Keski-Suomi herää horroksesta vielä:blush::muscle:. Nyt toistaiseksi vielä aika rauhallista​:blush:. Voipi olla, et eduskuntavaaleissa ei hirveetä rytkettä ja pauketta ole. Otetaan sit hyvissä ajoin startti seuraaviin kuntavaaleihin​:sweat_smile:.

1 tykkäys

Äkkiseltään olisi luullut että täällä tai edes Vaasan vaalipiiri osiossa olisi kyseisestä tapahtumasta ilmoitettu. Itse asun Kaskisten naapuri kaupunki Närpiössä ja täällä ei Liike Nyt puolue ole ollut millään tavalla esillä. Mahtaakohan syynä olla että valtaosa paikkakuntalaisista on ruotsin kielisiä toisaalta Persujen teltta on joka vuosi löytynyt keskustasta.

Hei Rafael!

Kirjoitat toistuvasti tänne kritiikkiä siitä etten tekisi töitä tarpeeksi tai teen työni väärin. Kritiikkiä saa kyllä antaa ja pitääkin.

Olemme keskustelleet kanssasi tästä Kaskisten tapahtumasta puhelimessa. Tiedät siis hyvin, että esität tässä valheellisia väitteitä. Pyydän, että lopetat valheellisten väitteiden esittämisen.

Yt. Juhani Klemetti

Puoluesihteeri voisi vähän valottaa kritiikin ja “totuuden” lähteitä ja ratkaisuja. Nyt tänne jää melkoinen epävarmuus ja tilaa huhuille, kuka puhuu mitä ja kuka on kukin!

Itse myös mietin että eikö puolue johto voisi käydä katsomassa keskusteluja jos epäillään jotain henkilöä disinformaation levittämisestä. Disinformaation jakamisesta käyttäjä voitaisiin jäädyttää foorumilta esim. kahdeksi viikoksi ja jos vastaava käytös jatkuu niin olisi mielestäni syytä kyseinen käyttäjä poistaa kokonaan palvelusta.

1 tykkäys