Sosiaali- ja terveydenhuollon tila on vakava. Meillä on pulaa osaavista käsistä eikä oikea-aikainen hoitoon pääsy toteudu. Korona on tuonut omat haasteensa terveydenhuoltoon ja valitettavasti myös tulevaisuudessa on hyvin todennäköistä, että samanlaisiin pandemioihin on varauduttava.
Ensisijainen hoidettava asia on hoitajien tilanne. Hoitajien palkka-asia on hoidettava kuntoon. Suurta huolta aiheuttaa hoitajien pahoinvointi, viime vuodet ovat olleet erittäin rasittavia. Hoitajat ovat joutuneet venymään jatkuvasti, eikä tälle venymiselle näy loppua. Työolot ovat vain huonontuneet viime aikoina ja nyt viimeistään hoitajien jaksamiseen on kiinnitettävä huomiota ihan käytännön tasolla. Meillä ei ole varaa menettää yhtään osaavaa ihmistä.
Meidän on mahdoton kehittää kestävää sosiaali- ja terveydenhuoltoa, jos sen selkäranka eli hoitajat ovat katkeamispisteessä. Rakentaessamme uutta hyvinvointialuetta meidän on siis otettava käytännön työtä tekevät ihmiset keskiöön asiakkaiden rinnalle. Meidän on muistettava hoitajien oikeudet, kattava
työterveyshuolto, hoitajalähtöinen työsuunnittelu sekä tietysti työsuojeluasiat. Tämä vaatii myös yksilöllisiä ratkaisuja ja johtamisen kehittämistä.
Me kaikki tiedämme, että hoitajien palkkaus ei ole ajantasalla. Valmistuessani sairaanhoitajaksi 1987 puhuttiin hoitajien alipalkkauksesta, eikä asiaa ole vieläkään saatu hoidettua. Mistä tämä kertoo?
Työ ei tule olemaan helppo ja siihen on saatava kaikki tahot mukaan. Yhteistyön merkitystä ei voi korostaa liikaa. Yhteistyön pitää olla aitoa ja avointa. Se vaatii luottamusta eri osapuolien välille, mikä taas voi perustua vain eettisesti kestävään toimintaan. Tämä edellyttää väistämättä uudenlaista ajattelua. Meidän on pyrittävä yhteiseen hyvään ja laitettava oma etu taka-alalle. Jokaisesta täytyy pitää huolta!