Mikä on ratkaisu nuorten pahoinvointiin?

Korona on aiheuttanut monissa perheissä suuria ongelmia. Etäopetus on luonut haasteita, perheiden jatkuva yhdessä olo konflikteja, sekä harrastusten puute pitkälle kantavia terveysongelmia. Sen lisäksi koulujen ammattilaiset eivät ole voineet puuttua pahoinvointiin, kun ei ole ollut kontaktia tai kaikki voimat ovat menneet valtaisin työtaakan alla oman jaksamisen ylläpitoon.

Mitkä ovat aseet nuorten saamiseksi takaisin harrastusten pariin? Onko jotain mitä kunta pystyisi asian suhteen tekemään? Meneekö tällä hetkellä kaikki voimavaramme omaan selviämiseen?

Nuorten auttavat puhelimet tarvitsevat nopeasti lisäresursseja, lisää koulutettuja henkilöitä ja apua. Kunnan pitää saada/löytää varoja etsivään nuorisotyöhön, joka auttaa jo syrjäytyneitä nuoria takaisin elämänsyrjään kiinni.

Toinen puoli tätä ongelmaa on se että opettajakunnan jaksaminen oli osalla äärirajoilla jo ennen koronaa, ja monen opettajan jaksaminen alkaa olemaan loppu. Onko meillä varaa menettää kasvatuksen ammattilaiset työuupumukselle?

2 tykkäystä

Toki huolissani kaikista nuorista!! Omakohtasia kokemuksia vaan yhestä. Ammattikoulusta ei minkäänlaisia “kotitehtäviä” enää tule!! Eikä siellä opetus ole aivan aukotonta. Lähinnä puuhastelua!!!

Harrastustoimintaa pitää lisätä!! Ei kaikki voi istua tietokoneella!!

Vanhempien “läsnäolo” . Ja kiinnostus mukuloitten tekemisistä. Mielestäni ote on vanhemmilla löystyny. Olisko omat kiireet??

Kuri ja järjestys!!
Tarkotan että. Ollaan kiinnostuneita nuorista!

Aika usein unohdamme että samojen asioiden kanssa painittiin jo kauan sitten. Kaivattiin oleskelu tiloja joita ei ollut ja nyt sama ikäluokka on monesti kuntapäättäjänä mutta tilanne ei vaan korjaannu. Samoin päättäjät ovat poistaneet opettajien oikeuksia eli heidän on vaikea puuttua moneen ongelmaan. Eli lyhyesti olemme tehneet huonoja päätöksiä.
Perheiden yhdessä tekeminen on hiipunut jo vuosia.