Tuli tänään katsottua Alfa TV.tä ja Harkimon ohjelmaa missä puhuttiin, miten hoidetaan eläkeläiset jatkossa. Periaatteessa olen sitä mieltä, että Suomen 1950 -luvulla luotu työeläkejärjestelmän voisi heittää romukoppaan, koska eläkemaksut tekevät suomalaisen työstä kallista ei palkat. Ja en ymmärrä miksi Suomessa ei voi ottaa Ruotsin malllia? nyt vain lihotetaan marmoripalatseja ja eläkeyhtiöiden henkilökuntaa. Mikä ei liene ollut alunperin tarkoitus. Kerron nyt tässä oman tarinani vanhempien loppuelosta. Niinkuin yleensä lapset muuttavat mahdollisimman kauas kotoaan. Meilläkin systeri ja minä asumme Espossa. Vanhemmat asuivat Rovaniemellä. 1990 -luvulla ensiksi kuoli isä, mikä oli nopea lähtö. Perjantaina vein hänet sairaalaan ja sunnuntaina todettiin kuolleeksi (haimasyöpä). Ja vanhan ajan miehenä sairaalaan ei mennä kuin kuolemaan. Äidillä oli jo silloin selvät dementian merkit ja tuli aika päättää mitä tehdä, kun hän ei enää yksin selviä kotoa ja dementia aiheutti ongelmia kotiapulaisten kanssa (varastavat perunatkin kylmiöstä). Kävimme siskon kanssa sitten läpi eri hoitopaikkoja. Ja kunnallinen hoitopaikka Saarenkylässä oli niin karmiva kokemus, että totesimme äidillä olevan oikeus kunnialliseen loppuelämään. Silloin oli jo muutamia yksityisiä hoitolaitoksia, mutta ne olivat kalliita. Äidin eläke ei olisi riittänyt puoleen kuukausivuokraan. Silloin teimme siskon päätöksen, että maksamme yli menneet kulut puokkia. Äiti sai siellä kuitenkin oman huoneen, oma suihku ja wc, ei vaippoja ja ne hänelle rakkaat esineet mukaansa. Hänellä oli oma nimetty hoitaja, sauna kerran viikossa, ateriat tehtiin paikan päällä ja ulos pääsi kävelyille. Ja lääkäri kävi kerran kuussa tarkistamassa tilanteen. Ja siellä oli vanhuksille virikkeitä lauluiltamia yms… Koska äidillä oli erittäin hyvä yleiskunto niin hän eli hoitokodissa seitsemän vuotta. Pitempään kuin kukaan ajatteli.
Jäin Harkimon tunnista ajattelemaan mihin maailma on muuttunut, ennen vanhaan lapset olivat rikkaus ja joiden yksi tehtävä oli turvata äidille ja isälle turvallinen vanhuus. Mihin tämä maailma on menossa? Nyt 30 -kymppiset odottavat yhteiskunnan hoitavan vanhukset (hoitaahan se ainakin nopeasti hautaan). Lapset maksavat tai haittaavat urakehitystä. En tiedä olenko niin vanhanaikainen, kun väitän että nykyajan parikymppiset eivät ymmärrä kuka heidän vaurautensa on luonut tai eivät kunnioita sitä. Yhteiskuntaa kuluttaa hirveitä summia juuristaan irtauduneiden nuorten elämän hallintaa. Tottakai niin minullakin ja systerillä oli nuorena hirvittävä tarve lähteä kotoa pois heti kun jalat kantaa ja vaikkei ne eivät kantaneetkaan. Mutta silti meillä molemmilla oli se turvapaikka eli koti mihin palata. Ja haavojen nuolemisen jälkeen elämä jatkui. Ei se koskaan kuitenkaan tarkoittanut että välit kotiin olisivat poikki lopullisesti. Ymmärrän sen, jos vanhemmat ovat alkoholisoituneita tai narkkareita. En tiedä, onko nyt periaatteessa kysymys vain yhteiskunnan raaistumisesta, perhe käsityksen ja perhe sidonnaisuuden pirstoutumisesta, odotetaan yhteiskunnan sosiaaliverkostolta ihmeitä ja onko vanhempien sijaan yhteiskunta ja koulu tullut ratkaisemaan ongelmia?
Tämä saattoi olla aika sekavaa. Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti…
“nykyajan parikymppiset eivät ymmärrä kuka heidän vaurautensa on luonut”
Tästä olen kuitenkin aivan samaa mieltä. Nykyään ei enää ymmärretä, että maito ei tule kaupasta tai sähkö töpselistä. Liian monet saavat kaiken ja aivan liian helposti. Toisaalta tämä ei tarkoita, että pitäisi elää luostarissa.
Eläkkeet, rules or not.
Kantani eläkekeskusteluun tulee raaasti käytännön esimerkeistä. Minulle kaupattiin yksityistä eläkevakuutusta vuonna 2006 seuraavin päätelmin:
Nykyinen eläkejärjestelmä kaatuu vuonna 2021-2022, koska eläkkeellä olevien määrä on suurempi kuin eläkekertymää keräävien henkilöiden määrä => ei kaatunut, joten vakuutusmatemaatikon/vast. “laskutikku ei ollut päivitetty”
Minun pitäisi säästää nut suurin osa palkastani, että sitten vanhana voin nauttia keräämistäni rahoista korkojen kera ! => realiteetit olivat tätä vaihtoehtoa vastaan, joten käytin sitten rahani esim. asunnon maksujen ja muiden laskujeni maksamiseen.
Nyt kun kuuntelin YLE:n kanavalta ja Alfa TV:ltä eläkeyhtiöiden ja muidenkin talousviisaiden arviointia nykyjärjestelmän kantavuudesta tulevaisuudessa, niin.
Lienee matemaattinen mahdottomuus säilyttää nykyinen eläkejärjestelmä. En oikein jaksa uskoa, että kukaan on niin lapsenomaisesti ajatteleva, että jaettavaa löytyy aina ja ikuisesti vaikka eläkekertymää ei kertyisikään entiseen malliin.
Mikä siis lääkkeeksi? Kanava on auki - tieto on valtaa…
Minusta työeläkejärjestelmän perusidea on, että ihmiset pakotetaan laittamaan osa palkastaan säästöön sitä päivää varten, kun eivät enää töihin kykene. Ilman pakottamista osa ihmisistä kun ei laittaisi mitään sukan varteen ja kärvistelisivät sitten eläkeikäisinä kuitenkin valtion ja muiden veronmaksajien elätteinä.
Eläkemaksujen osittainen rahastointi on järkevää, koska sillä vähän tasataan rahanjakoa sukupolvien välillä. Mutta alkeperäistä ideaa ei pitäisi unohtaa: eläkesäästöjen tarkoitus ei ole tasata tuloeroja, vaan suojella palkansaajia (ja heidän etuuksiensa takaajia eli kaikkia veronmaksajia) heidän omalta lyhytnäköisyydeltään. Demarien avaukset vappusatasista ja puoliväli-indekseistä ovat vaarallisia, jos rahastojen pitkän aikavälin kestävyydestä ei pidetä huolta.
Jos eläkeläisten tuloeroja halutaan tasata, tehdään se mieluummin takuueläkettä säätämällä.
Ruotsissa suurin osa eläkkeistä kertyy maksuperusteisesti, mutta yksilöt eivät silti Ruotsissa kanna eläkejärjestelmän riskejä niin paljon kuin vaikkapa Yhdysvalloissa.
Ruotsalaiset maksavat palkastaan 18 prosentin eläkemaksuja, ja niistä 2,5 prosenttiyksikköä ohjataan eläkesijoituksia hoitaviin rahastoihin. Työntekijä saa itse valita useiden rahastovaihtoehtojen väliltä, ja sijoitusten tuotto vaikuttaa hänen tulevan eläkkeensä suuruuteen.
Tämä käytäntö lisää yksilön riskiä ja eroaa merkittävästi Suomen eläkejärjestelmästä, mutta muilta osin erot eivät ole valtavan suuria.
Loput 16 prosenttiyksikköä ruotsalaisen työntekijän maksamista maksuista kerryttävät laskennallisesti hänen yksilöllistä eläkettään, mutta näitä maksuja ei sijoiteta markkinoille vaan ohjataan Suomen tapaan edellisten sukupolvien eläkkeiden maksamiseen.
Niinpä yksilöt eivät Ruotsissa kanna sijoitustoiminnan riskejä kuin hieman suomalaisia enemmän.
Maksuperusteisuuteen siirtyminen on länsinaapurissa sen sijaan mahdollistanut sen, että sekä tulevat että jo maksussa olevat eläkkeet joustavat alas- tai ylöspäin eläkejärjestelmän kulloistenkin näkymien mukaan.
Suomen etuusperusteisessa järjestelmässä eläke on vuosikymmenten ajan mielletty lain silmissä yksilön omaisuudeksi juuri sen takia, että se kertyy palkan perusteella ja on siis ikään kuin palkkio työsuorituksesta.
Niinpä taloustilanteen heiketessä nostetaan työssäkäyvien eläkemaksuja tai leikataan työntekijöiden tulevia eläkkeitä, mutta jo maksussa olevat eläkkeet jäävät koskemattomiksi.
Tiivistäen voi sanoa, että Ruotsissa on sekä siirretty hieman riskejä yhteisöltä yksilöille että tasattu kokonaisten sukupolvien välistä riskinjakoa.
Mutta kuten sanottu työeläkejärjestelmä on Suomessa TABU.