Eläkeläiset takaisin töihin?

Eva on huolissaan kun eläkeläiset eivät tee töitä, kuten moni muukin taho.
Hallitus on nostanut esille asiaa ja pohtii miten vammaiset saataisiin töihin.
Onko kukaan huolissaan siitä, että nuoriso makaa kotona ja nostaa korvauksia, eikä heillä ole aikomustakaan lähteä töihin. Tosin tämä porukka on varmaan sellaista, jota moni ei edes halua palkata. Eikö olisi parempi saada nuoret ja nuoret aikuiset töihin, maksamaan eläkkeitä omiansa ja heitä vanhempien ihmisten. Mitä tapahtuu kun me kohta eläköityvät emme enää ole maksamassa eläkkeitä? Kuka tuon perässä tulevan väestön eläkkeet maksaa? Ottaakohan hallitus siihenkin lisää lainaa?

1 tykkäys

Olen täysin samaa mieltä Anna K:n kanssa. Murhe ei pitäisi olla meistä eläkeläisistä ja työssä käyvistä, vaan nuorista, jotka on opetettu sosiaaliturvan varassa eläviksi.

Suomessa sosiaaliministeri kilpailee elinkeinoelämän kanssa “palkan maksusta”. Nuoret laskevat tarkkaan sen rajan ja “rasitteen”, jolloin on mentävä likastamaan kätensä. Aikuiset nuoret siellä ministeriöissä, vailla kokemusta elämästä, pohtivat asioita sillä “per.e edellä puuhun” ajatuksella. Niin siinä käy, kun ei ole kokemusta, ei edes omasta vastuualueesta.

Jokainen maksakoon oman eläkkeensä. Nyt on hyvä tilanne poistaa toimeentulotuet, koska vapaita työpaikkoja on tarjolla - jokaiselle.

3 tykkäystä

Hei, tällä hetkellä vammaisten työllisyys on todella heikkoa työmarkkinoilla, koska suurin osalla on täysmääräinen eläke, riippuen toki diagnoosista.

Jotta edes vammaisia saataisiin töihin pitäisi olla myös osa-aika työ järjestelmä. Koska elääkkeeen määrä x ei saa ylittää.

Toisaalta jatkuva keskustelua miksi vammaisetei huolita yhteiskunnan työn tekemisiin piiriin on hyvä kysymys, vaan pistetään helpomman tien kautta eläkkeelle. Toki tämä riippuu mikä on vamma ja dg…

Jotta vammaisia edes arvosttaisiin maassa, vähän enemmän olemme tällä hetkellä, vähemmistö, toisaalta myös moni muu esim Kehitysvammaiset haluaa oikeata palkkaa sekä päästä avo työn lisäksi töihin niihin hommiin mitä pystyy tekemään.

Itse olen sitä mieltä kaikki pystyy dgeestä huolimatta jos tahtoa halua on työelämää edes osa-aikaisiin töihi tai aluksi työ valmentajan tukena!

2 tykkäystä

Suurin ongelma ei ole se, että nuoret eivät tekisi työtä. Suurin ongelma ei ole se että minä en tekisi töitä. Ongelma on se, että et pääse tekemään töitä vaikka sinulla olisi koulutus alaan. Itse olen törmännyt seuraavaan ongelmaan. Olen kiulutukseltäni teollisuus sähköasentaja. Sähkömiehistä tällä hetkellä on pulaa. Valitettavasti 90 luvulla kun oli lama hakeuduin toiselle alalle, jossa tällä hetkellä koronan vaikutuksen alla menee huonosti, joten töiden puutuessa olen yrittänyt hakeutua koulutukseni mukaiseen duuniin. Mutta tämä on osoittautunut mahdotomaksi kun pitäisi olla sen sun tätä turvallisuus korttia taskussa ennen kuon voit virallieseti tehdä koko työtä. Tästä voi vetää johto päätöksiä, menenkö työttömän pistämään viimeiset rahani koulutukseen? En, meneekö opiskelija, ei. Onko työn antaja velvoitettu maksamaan koulutus, minusta ei. Joten suurimalla tödennäkyisyydellä palkaa ennemmin sen jolla on jo paperit kun se jolla ei ole. Miksi työn teosta tehdään liian vaikeaa, hiiten tuollaiset vitun työturvallisuus kortit. Se on työjohdon asia pitää työmaa turvallisena ei työntekijän.

4 tykkäystä

Suomessa on paljon työttömiä ja erityisesti nuoria työttömiä, ja lisäksi ikärasismia. Ja samaan aikaan keskustellaan siitä, että eläkeikää pitäisi nostaa ja eläkeläisten pitäisi tulla tekemään töitä. Tässä yhtälössä on aika monta ristiriitaa.

Ensinnäkin jokainen eläkeläinen vie työpaikan nuoremmalta. Toisekseen riittävän vanhoja työntekijöitä ei haluta ottaa töihin ja niistä jopa halutaan päästä eroon (ikärasismi on ainakin omalla alallani ollut selkeää jo pitkään). Tulevaisuudessa työpaikkojen määrä lisäksi tullee ennemmin vähenemään kuin kasvamaan digitalisaation (koneiden) myötä - vähintään niin, että saman työn tekemiseen tarvitaan vähemmän ihmisiä. Näillä perusteilla pitäisi ennemmin kieltää eläkeläisten työssä käynti kuin yrittää houkutella heitä töihin. Nuorten työllisyyttä pitäisi tukea, ja ne (me) jotka olemme tehneet vuosikymmenet töitä, me voisimme jo luovuttaa paikkamme tuleville sukupolville - kun työttömyysluvut osoittavat, ettei työpaikkoja ole tarpeeksi halukkaille (työttömiä on huomattavasti enemmän kuin avoimia työpaikkoja). Mitä todennäköisimmin suurin osa nuorista työttömistä haluaisi käydä töissä / saada työpaikan, eli mitä luultavimmin se joukko, joka haluaa elää sosiaalitukien varassa, on varsin pieni osa kokonaisuudesta.

Olen ollut työelämässä nyt yli 30 vuotta ja koko sen ajan on puhuttu tulevasta työvoimapulasta eikä sitä päivää ole vielä näkynyt, että todellista työvoimapulaa olisi (ei se ole sitä tänä päivänäkään - syyt ovat mielestäni aivan muita kuin osaavan työvoiman puutteesta, ennemminkin kyse on siitä, ettei haluta maksaa työntekijälle riittävää palkkaa tai vaatimukset ovat jopa osittain teoreettisesti mahdottomia, mutta vähintäänkin sellaisia, ettei reaalimaailmassa ole olemassa sellaisia työntekijöitä, joita työnantajat etsivät, eikä kyse ole siis koulutuksesta jne. vaan epärealistisista vaatimuksista tai haluttomuudesta panostaa työntekijöiden koulutukseen jne.).

Ja kun vedotaan siihen, etteivät eläkerahat riitä eläkkeiden maksamiseen, siitä puheesta itse ärsyynnyn toistuvasti, koska siinä keskustelussa ei ole mielestäni kyse eläkkeiden maksamiskyvystä vaan siitä, että toisaalta eläkevakuutusyhtiöt (niiden johtajat?) haluavat eläkerahastojen avulla valtaa itselleen ja toisaalta usein tuntuu myös siltä, että meidän (minun ikäluokan) aikanaan suurten ikäluokkien eläkkeiden maksuun (näin eläkerahastojen perustamista aikanaan perusteltiin) tarkoitetut varat ollaan “ryöstämässä” nykynuorille, mutta ei välttämättä nuorten toimesta (voi olla juurikin eläkevakuutusyhtiöiden johdon kehittämä tekosyy ylläpitääkseen valtaa rahan avulla, nyt ja tulevaisuudessa) - mutta muistan vieläkin, kuinka suutuin, kun olin juuri lukenut (viimeisen eläkeratkaisun jälkeen) kuinka paljon itse menetän sen seurauksena, ja sitten kuuntelin kun jonkun nuorisojärjestön edustaja TV:ssä totesi, että kerrankin vanhemmat ihmiset joutuvat osallistumaan eläkkeiden maksamiseen - kun itse olen maksanut eläkemaksuja vuosikymmenet eli koko nykyisen eläkerahastojärjestelmän olemassaoloajan sekä sillä hetkellä eläkkeellä olevien ihmisten eläkkeiden maksuun että eläkerahastojen kerryttämiseen ja lisäksi toisin kuin nykynuoret, minulle ei kerry eläkettä kaikesta työstä, jota olen elämäni aikana tehnyt, koska meidän ikäpolven osalta eläkekertymä alkaa vasta 23 vuotiaana tehdystä työstä ja minäkin olen kuitenkin tehnyt työtä 16 vuotiaasta alkaen (kesälomat ja harjoitusjaksot jne.) - vieläpä katkeamattomana sen jälkeen kun koulun penkin jälkeen työelämään siirryin (ei ole lapsia, en ole ollut työttömänä jne.).

Ja se eläkerahastohan ei ole varallisuudeltaan mikään pieni rahasto nykyisin vaan suurempi kuin koko Suomen valtion velka (tai oli ainakin jossain vaiheessa, ihan tämän päivän lukuja en tiedä) eli joka tapauksessa kokoluokkaa yli 200 miljardia euroa. Minusta tuo tarkoitus - varautua suurten ikäluokkien eläkkeiden maksamiseen eläkerahastojen avulla - oli kannatettava rakenne. Mutta nyt en enää voi pitää nykyistä keskustelua kannatettavana jos nyt puhutaan siitä, että jos ei alenneta suurten ikäluokkien ja meidän, jotka olemme noita rahastoja kerryttäneet, eläkkeitä, voidaan joutua turvautumaan eläkerahastoihin jo vuonna 2060 (tämä oli viimeisin kannanotto jonka aiheesta olen lukenut) - vaikka EU laskee että Suomessa eläkeläisten määrä alkaa pienentymään jo 2040-luvulla. Tai että meidän pitäisi jatkaa työntekoa pakolla pidempään kuin mitä meille aikanaan on luvattu, tai että meidän pitäisi vapaaehtoisina vielä jatkaa työntekoa eläkkeelläkin - että nykynuorille voidaan maksaa eläkkeitä joskus vuosikymmenien kuluttua. Kyllä nykynuorilla on aikaa kerryttää eläkkeitään ihan riittävästi jos heille tarjotaan mahdollisuus esimerkiksi työnteon (työpaikkojen) avulla, ja fiksuina ihmisinähän nykynuoret varmasti pystyvät kehittämään ratkaisuja, joilla he voivat turvata omat eläkkeensä ilman että niiden eläkkeisiin, jotka tämän maan ovat rakentaneet (sotavuosien jälkeen ensin jälleenrakennus, myöhemmin sitten erilaiset muut ratkaisut, joilla tästä maasta on tehty hyvinvointivaltio - niitähän on käytännössä toteutettu suurimmaksi osin 1990-luvulta lähtien eli sitä nuoremmat eivät ole saaneet nykymaailman “itsestäänselvyyksiä” läheskään samassa mitassa tai eivät lainkaan samalla tavalla kuin tänä päivänä, mutta me ja meidän vanhempamme olemme niitä maksaneet muille / meitä nuoremmille) olisi tarve heikentää. Kyllä niitä eläkerahastojen voittoja voisi mielestäni käyttää suurten ikäpolvien eläkkeiden maksamiseen. En siis puhu pääomien käyttämisestä, vaan pelkkien voittojen käyttämisestä eläkkeiden maksamiseen, niitähän ei myöskään tällä hetkellä haluta käyttää eläkkeiden maksamiseen, vaan edelleen eläkemaksuina peritään lähes täysimääräisesti se, mitä menee eläkkeiden maksuun, vaikka eläkerahastot ovat tuottaneet parhaimmillaan yli 10 miljardia vuositasolla (tai enemmänkin kun tuosta luvusta käsittääkseni on vähennetty “hallinnolliset kulut” eli johtajien palkkiot ja työntekijöiden palkat jne.) ja tavoite lienee se, että ne tuottavat voittoa jatkuvasti.

Niin, ja yksi asia, mitä olen ihmetellyt eläkekeskustelussa, on se, että kysehän on eläkevakuutuksesta, ei valtion budjetista käytettävistä varoista, eli ovatko maksetut eläkkeet “kestävyysvajeeseen” kuuluva asia ylipäänsä?

4 tykkäystä

Eläkeläiset pitää kannustaa vapaaehtoistyöhön. Puhutaan paljon vanhustenhoidon heikosta tasosta ja resurssipulasta.
Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: hieman parempikuntoiset eläkeläiset vanhustenhoitoon. Lehden lukua, ulkoilutusta ja “seuranpitoa”.
Samalla itse kukin eläkeläinen daisi reaalisen tuntuman siihen, miyen heitä hoidetaan ja misdä olosuhteissa viimeiset vuodet vierii…

Kysymys ei ole pelkästään nuorista, vaan koko ikäryhmästä 25-40 vuotiasta tai 50 weet. Jotka pystyy vielä tekemään töitä. Se miksi en puhu nuorista on kun ajattelen koko ikähaitaria.

Puhun nyt kehitysvammaisesta asemasta näen lähes päivittäin keskustelua heikkoasemista, verkossa, siitä miten he joutuvat avotyö tai toiminta keskuksen piiriin, jotka tienaa verotonta alle 10 euroa päivä kohden ja tai vähemmänkin. Esim avotyötä ei saa enää teettää mutta sitä teetetään yhä uudestaan

Laitan nyt tännekkin tämä youtubessa olen suosittelen katsomaan!