Kuka johtaa valtiota?

Poikani yllätti minut kysymyksellä: “Isä, kuka muuten johtaa valtiota?”. Mietin hetken ja nostin käteni: “minä!”. Johon vaimoni komppasi: “niin me kaikki täällä Suomessa tavallaan johdamme Valtiota”. Tämä oli erinomaisen hyvä syy liittyä nettiparlamenttiin…

2 tykkäystä

Itse näkisin asian vähän toisin, koska kansa saa kyllä kertoa mielipiteensä mm. äänestämällä. Mutta siihen se valta nykyisin loppuu, kansanvalta, valitettavasti. (Tämä on minun tulkinta ja mielipide, ei välttämättä edusta kenenkään muun mielipidettä)

Juuri näin. Kansa saa äänestää yhtenä päivänä joka neljäs vuosi. Loput 1460 päivää vaalikaudesta olemme nöyriä alamaisia.

Kunnioitan erilaisia näkemyksiänne. Omasta mielestäni kansa vaikuttaa päätöksiin yleisen mielipiteen, somen ja median välityksellä 365 päivää vuodessa.

Siitä Liike-Nyt uudessa tavassa tehdä politiikka on mielestäni kysymys. Siksi tänne liityin. Oliko vika tikki?

1 tykkäys

Olen samaa mieltä Petrin kanssa ja sillä lisäyksellä, että meillä on käytössä edustuksellinen demokratia niin kunta- kuin valtakuntatasolla. Tähän perustuu myös tahtotilani ehdokkaana. Onko joku liikkeellä ajaakseen vain omia juttujaan äänestäjien mandaatilla?

Liike NYTin tavoitteet ja politiikka on mahtavaa. Se on eri asia kuin se, miten valtaa tällä hetkellä käytetään ja kuunteleeko hallitus kansalaista, vaikka SOMEssa. Ei kuuntele

1 tykkäys

Mielestäni hallitus tehnyt aika monta "omaa päätöstä " kuuntelematta asiantuntijoita tässä kuluneen reilun vuoden aikana. Sitten kun todetaankin jälkeen päin , ettei kakki mennytkään ihan pulkkaan , niin silloin ollaan tehty joitain "myönnytyksiä " ja menty ns takapakkia ja pyörretty jo tehdyt huonot päätökset. Joissain kohtaa nämä edestakaisin veivaamiset ovat tulleet Suomelle ja ns kansalle aika kalliiksi . joten hallitus ei kyllä taida oikein kunnolla kuunnella ketään …ei ainakaan yrittäjiä . Sorry vaan !

4 tykkäystä

Olen kyllä samaa mieltä kanssasi.

Kyllä tällä hetkellä se johtajuus on pahasti kateissa johtuen pääasiassa nykyhallituksen tyttöjen sekoilusta.

Hieno kysymys! Mietin samaa, erityisesti EU:n elvytyspaketin kohdalla.

Kansalaiset:

Kansanedustajat:

  • 67 % kannatti
  • 29 % ei kannattanut
  • 4 % tyhjää/poissa.

Kansanedustajat eivät tässä ainakaan yksi yhteen edustaneet kansaa, joten kuka/ketkä johtavat kansanedustajia ja sitä kautta valtiota näin merkittävästi eri suuntaan kuin kansa? (Toki on mahdollista, että HS:n gallupin luvut kansalaisten näkemyksistä jossain määrin heittävät).

Sama täällä. Edustuksellinen demokratia on digitaaliaikana aikansa elänyt ja liityin siksi, että pidin Liike-Nyt:iä vaihtoehtona tiellä kohti osallistuvaa demokratiaa. Keskustelupalsta on hieno juttu joskaan äänestyksiin en näköjään pääse vaikka olen rekisteröitynyt vaaditulla tavalla.