MTV-Uutisissa oli, että turvetta käyttävät lämpövoimalaitokset etsivät korvaavaa polttoainetta ulkomailta hallituksen ilmastopäätösten vuoksi. Eurot mitkä olisivat voineet jäädä Suomeen kilisevät tulevaisuudessa ulkomaille. Ilmastoa ei varmaan auta, että tavaraa tuodaan Suomeen enemmän kuin ennen.
Olikohan tämä nyt ihan loppuun asti mietitty ratkaisu vai ilmastolasit simmuilla toteutettu poliittinen päätös välittämättä mitkä seuraukset odottavat?
Ei ole järkevää ajaa turvetuotantoa alas ja korvata se tuontihakkeella.Turve on uusiutuva luonnonvara Suomessa, kuten metsätkin, Suomessa pitää hyödyntää maan uusiutuvia luonnonvaroja, eikä niiden käyttöä saa rajoittaa ilmastohypetyksen vuoksi.
Tärkeää taustaa: Suomessa on satoja tuhansia luonnonsuojelioita ja kalastajia eli potentiaalisia äänestäjiä. Turvetuotanto on pahimpia Suomen kansllisaarteen (puhtaan) vesistön saastuttajia. Alas vaan ja jotain muuta kotimaista tilalle.
Ei todellakaan pidä ajaa turvetuotantoa alas. Miksi ei vaadita öljyn pumppaamisen lopettamista? Se se on maapallon tuhoaja kun vettä, täysin eri ainetta ja juuri sitä mitä me joka hetki tarvitsemme, pumpataan tilalle. Entä atomivoimaloista tuleva jäte, joka kallioihin varastoidaan… pieni olematon pisara on turvetuotanto nuihin verrattuna.
Vastaavasti Helsinki haluaa korvata hiilen pelleteillä, tonni hiiltä vastaa kymmentä tonnia pellettejä energiasisällöltään. Energia Hesan voimaloille tulee kaasuna putkella tai hiililaivalla Ruohikseen ja ehkä myös Vuosaareen. Miten hiilestä luovuttaessa miljoonien tonnien pellettikuljetukset maaseudulta Hesaan on suunniteltu logistisesti toimiviksi ja mikä on pelletin polton tuoma ilmastohyöty?
Järkevintä olisi rakentaa Hesaan lämpöydinvoimala kaukolämmön tuotantoon ja osallistua ydinsähkön rakentamiseen. Se olisi ympäristöteko.
Suurin ongelma lienee siinä, että suurin osa Suomen pienistä lämpö/sähkölaitoksista ei pysty käyttämään pelkästään puuta. Se tarvii turvetta jotta kattilat pysyvät ehjinä. Ja miljoonat kuutiot turvetta jotka makaavat jo aloitetuilla nevoilla, on haaskausta jättää käyttämättä. Tosin tällä nykyisellä verotuksella, niin tulee vääjäämättä käymään. Mutta onko järkevämpää polttaa kivihiiltä, jonka hiilijalanjälki ei kuljetus ja louhinta toimenpiteiden jälkeen ole ratkaisevasti pienempi. Se ainakin takaa sen että työpaikat ovat jossain muualla kuin Suomessa.
Turve on erinomaista kasvien kasvatusalustaa. Parempi hintakin saadaan kun viedään turve Keski-Euroopan kasvitiloille. Polttaminen on vihoviimeinen ympäristöteko.
Turpeen käyttö olisi vähentynyt ilman erillisiä päätöksiäkin, koska päästöoikeuden hinta nostaa hintaa. Veron korotus oli suhteellisen pieni ja sama kuin muillakin polttoaineilla.
Tämä uutisointi tuontihakkeesta on mielestäni liioiteltua. Halutaan ostaa muuta kuin suomalaista puupolttoainetta, että säilyy kilpailu. Ulkomailta löytyy halpoja eriä, jotka ovat kotimaista halvempaa. Helen on jo vuosia sanonut, että aikoo jatkossakin tuoda osan polttoaineesta.
Ainakin tälle talvelle puuta on tarjolla tarpeeksi, vaikka yhtään ei tuotaisi. Toisaalta metsähaketta on vuosikaudet tuotu jonkinlaisia määriä.
Metsissä on runsaasti ensiharvennusrästejä, joista saataisiin merkittävästi puupolttoainetta ja samalla metsien kasvu lisääntyisi, jolloin hiilinielut eivät varannu vaan lisääntyvät.
Turpeen veronkorotukset aiheutti nyt sen että siirryttiin tuontihakkeen käyttöön. Energia sisältö on turpeessa aivan toista luokkaa kuin hakkeessa yhtä turve kuormaa kohti tarvitaan kaksi kuormaa haketta. Tästä seuraa suuri rekkaralli joka lisää päästöjä ja jo avatut turvesuot jää täysin hukka maaksi. Siinä ei kasva metsä eikä sitä saa hyödynnettyä maataloudessa peltona.
Toinen suuri ongelma on että nyt nopeasti alas ajettu toiminta ajaa yrittäjät sekä työntekijät talous ahdinkoon ei jäänyt siirtymäaikaa kehittää liiketoimintaa. Vaan yrittäjille jäi kalliit koneet käsiin josta on pahimmillaan velkaa, tämä alasajo tulee aiheuttamaan konkursseja. Useamman alan yrittäjän kanssa olen keskustellut, niin he ovat kyllä varautuneet tähän mutta ei näin pian.
Ymmärrän kyllä täysin että päästöjä pitää saada vähennettyä, mutta ensin pitää löytää järkevä vaihtoehto ennenkö aletaan kieltämään. Näen nyt hyvin ongelmallisena tuon tämän hetkisen päästö politiikan. Alennetaan niin sanotusti Suomen päästöjä, mutta hetken aikaa kun mietitään näitä ratkaisuja päästöt on vaan siirretty toisiin maihin. Esimerkiksi sähköautot. Joo ajatuksena hieno homma mutta meidän liikenteen päästöt on siirretty Kiinaan teollisuudelle. Sama tässä tuonti hakkeessa emme polta enään turvetta kun se saastuttaa, mutta kuskaamme rahtilaivoilla ja rekoilla tuontihaketta.
Eipä katoa vähitellen,vaikka niin pitäisi toimia…riittävän pitkä siirtymäaika, vaan hallitus tekee yhdessäpäivässä tupreenveropäätöksen niin se on sitten siinä…koko ala kannattamatonta…helppoa eikö?
Huoltovarmuus edellä pitäisi edetä. Korvaavat energiamuodot olisi pitänyt selvittää ennen kuin edes aletaan puhua turpeen alasajosta. Nyt on jo myöhäistä. Mutta tämä näyttää olevan päättäjien tahto. Ollaanhan kotimaista pihvilihaakin korvaamassa sademetsien kustannuksella tuotetulla soijalla.
Taloustutkimuksen mukaan turpeen energiakäytön hiipuminen ja tuotannon alasajo tarkoittaa lähivuosina 3 500 menetettyä työpaikkaa Suomessa. Yli 1/3 siitä määrästä, mikä eläkeputken poistolla pitäisi saavuttaa uusia työllisiä.
Koneyrittäjille Taloustutkimuksen selvitys laskee yli 800 miljoonan euron rahalliset tappiot. Pelkästään Vapolle energiaturpeen nopeutettu alasajo maksaa saamatta jäävinä kassavirtoina ja alaskirjauksina yli 200 miljoonaa euroa eli 6-7 aktiivihiilitehtaan investointiin tarvittavan määrän rahaa.
”Ja älkää vaan poliitikot sanoko, ettei teille kerrottu tänä vuonna etukäteen, mihin kiihdytetty energiaturpeen alasajo johtaa. Sitä saatiin, mitä tilattiin: lisää työttömiä, vähemmän verotuloja, alentunut huoltovarmuus, metsäteollisuudelle korkeammat kustannukset ja yrittäjille kohtuuttomat rahalliset tappiot.”
Onhan se hullua että yksi maailman turverikkaimista maista ostaa turvetta muualta.
Suunta on jokatapauksessa väärä, olisi pitänyt herätä aikaisemmin korvaaviin ja uusiutuviin energialähteisiin. Nyt sit kiireellä ja kovaa… Jostain pitäisi löytyä tuo korvaava osuus kivihiileen ja turoeeseen… Onneksi turve on kokonaistuotannosta sähkön osalta suomessa vain n. Reilu 7%
Taitaa Suomenkin ajaa näissä päätöksissä EU:n päästötavoitteet vuodelle 2030. Sitran selvitystä kun luin, niin tuntuu aika utopistiselta tavoitteena Suomen osalta tämä 2030 taso mihin tähdätään (vai oliko jopa esillä kovemmat tavoitteet).
Väistämättä se vaatisi ihmisiltä muitakin elintapojen muutoksia ja pelkät energiapäästöjen leikkaukset ei tähän riitä. Liikkeellä on kyllä tästä aiheesta hyviä visioita ja oikeasti järkeviä näkemyksiä!
Mutta tosiaan en itsekkään pidä siitä, että nyt hätiköidään päätöksillä vaikka meillä ei ole mitään järkevää suunnitelmaa fossiilisten polttoaineiden alasajon.
Samalla ihmetyttää näin voimakas politiikka liikenteen sähköistämiselle vaikka ei olla vielä valmiita siihen. Omasta mielestä energiaa pitää pystyä tuottamaan ekologisesti kestävästi ennen kuin ihmisiä lähdetään näin voimakkaasti ajamaan sähköautoiluun.