Sosiaaliturvan pitää olla joustavampi, jotta töitä kannattaa aina ottaa vastaan…
eli
ihan maalaisjärkisestikkin täytyisi antaa pieniäkin hanttihommia pystymään tehdä, ettei tarvitseisi kenenkään pelätä työttömyysrahojen menettämistä ja seurauksena valtavaa paperisotaa.
Työ on hyvinvoinnin perusta ja eri tukimuodot ovat turvaa elämiseen.
Mielenterveys ja alkoholi ongelmat ovat useinkin seurauksina “riittämättömänä tunteena” tulleena, jos ja kun ei ole päässyt opiskelemaan saatikka etes työharjoitteluun. Kun ei ammattia tai ammattikokemusta, ei työtäkään.
Liian moni nuorikin on tipahtanut juuri suurien vaatimuksien vuoksi jo heti peruskoulun jälkeen, yhteiskunnasta.
Miksi kukaan ei tästä ikäluokasta puhu?
"jos alle 25 vuotiaalla ei ammattia, ei kuulu tukipiireihin jos ei ole vahvoja todisteita haetuista koulutuspaikoista tai jos ei ole työpaikkojakaan ollut.
Sitten ihmetellään kuinka meidän nuoret kärsii ja voivat huonosti. Masentuvat ja jopa alkoholisoituvat.
Kierre on valmis ja perusta halkeilee.
Mitä maahanmuuttajiin ja ulkomaalaisiin tulee, työntekijöille pitää löytyä työllistymismahdollisuuksia ilman suomenkielen täydellistä osaamista. Työ tekijäänsä opettaa, myös kielellisesti.
Meillä täytyy löytää yhteisymmärryksessä työllistämis ja tuki tavoitteet, ei vastakkaisasettelulla sitä löydy, etes pudasjärvellä.
Ja miten tämä liittyy pudasjärvisiin? Eikö nämä ole koko suomen kansan asioita?
Liittyy pudikseen ja on koko kansan asia.
Meillä ei saa eikä voi, pitemmällä tähtäimelläkään, työnantajat kääntää katsetta työhakijan mahdolliseen puoluetaustaan tai perhekokoon tai ihonväriin, vaan nähdä työhakija kokonaisuutena ihmisenä, joka juurikin hakee työtä elääkseen!
Annetaan mahdollisuus jokaiselle. Mahdollisuus rakentaa oman näköinen elämä jo nuoresta pitäen.
Kannustinloukkuja pitää aktiivisesti purkaa. Sosiaaliturvasta tulee tehdä työntekoon kannustavaa!