HSL:n infrakulut

Näköjään HSL tulouttaa kunnille infrakustannuksia. Joukkoliikenteen infralla tarkoitetaan jäsenkuntien suoraan tai välillisesti omistamaa, käytössä olevaa joukkoliikenneinfraomaisuutta, josta on erillinen sopimus HSL:n ja jäsenkuntien kesken. Nyt kunnat laskuttavat HSL:ltä noin 150 miljoonaa euroa. Ei siis mikään pieni summa. Kuluerä on noussut kolminkertaiseksi viimeisten viiden vuoden aikana.

Tällä on suora vaikutus lippujen hintoihin. Eli siis ne, joiden on nyt pakko pandemian aikana käyttää joukkoliikennettä, maksavat lipuistaan vähintään 20-30% ylimääräistä. Ratikan kertalipussa, joka taisi maksaa 2,80, on siis noin euron verran piiloveroa. Ei todellakaan hyvä.
En ole varma kuinka laillista on naamioida tuottovaatimus infrakuluiksi. Infran kulut koskettavat kaikkia, joten ne pitäisi ehdottomasti kerätä äyrin kautta. Tässä on kyseessä piilovero, jota pääkaupunkiseudun kunnat keräävät joukkoliikenteen käyttäjiltä.

Tällä hetkellä taloustilanne HSL:n osalta on hankala, jopa niin he joutuvat lainaamaan rahaa noin 50 miljoonaa euroa. Käytännössä tuo raha siirretään kuntien kassaan. Ja takuuvarmasti tullaan aikanaan keräämään takaisin korkeampina joukkoliikenteen hintoina. Jos pandemia pitkittyy, tästä on tulossa ongelma HSL:lle ja sitä kautta joukkoliikenteen käyttäjille.

Ehdotan, että HSL ei jatkossa toimisi verottajan roolissa, vaan keskittyisi siihen mitä osaa parhaiten eli tuottamaan joukkoliikenteen palveluja mahdollisimman kilpailukykyiseen hintaan. HSL:n velkaantumisen saa kuriin siten, että tuottovaatimusta pienennetään.

MH

2 tykkäystä