Maauimala Tervasaareen

VALTUUSTOALOITE MAAUIMALAN JA RANTASAUNAN RAKENTAMISESTA TERVASAAREEN

Valtuustoryhmä Liike Nyt tekee valtuustoaloitteen maauimalan sekä siihen liittyvän rantasaunan rakentamisesta Tervasaareen.

Hamina on viihtyisä merenrantakaupunki, jossa Tervasaaren aluetta kehitetään tällä hetkellä voimakkaasti.

Tervasaaressa sijaitseva maauimala ja sen yhteydessä oleva rantasauna pukeutumis- ja peseytymistiloineen ja myyntipisteineen palvelisivat kuntalaisia vauvasta vaariin sekä tukisivat myös Tervasaaren vierasvenesatamassa ja leirintäalueella majoittuvia asiakkaita.

Nyt suunnitellun Oolannin puiston uimarannan sekä keskustan uimahalliin yhteyteen suunnitellun pikkuriikkisen ulkouima-altaan sijasta, maauimala rantasaunoineen olisi mielestämme huomattavasti järkevämpi ja paremmin kuntalaisia palveleva ratkaisu. Täytyy muistaa että, haluamme Haminassa panostaa erityisesti myös lasten- ja nuorten viihtyvyyteen. Tällä hetkellä Haminassa ei ole esimerkiksi turvallisia hyppytorneja, joka johtaa joka kesäiseen ilmiöön, jossa lapset ja nuoret suorittavat uimahyppyjä mm. Pappilansaarten ja Salmenvirran silloilta, joka on turvallisuus näkökohdat huomioiden huolestuttavaa. Lisäksi lisääntyvä vesistöjen rehevöityminen aiheuttaa omat ongelmansa ulkona uimisesta nauttimiseen.

Valtuustoaloitteena esitämme, että Haminan kaupunki tekee välittömästi selvityksen mahdollisen maauimalan ja rantasaunan rakentamisen kustannuksista sekä siihen liittyvän vaikuttavuus arvioinnin kaupungin vetovoimaisuuteen ja kuntalaisten viihtyvyyteen vaihtoehtona Oolannin puiston uimarannan sekä uimahallin ulkouima-altaan rakentamiselle.

1 tykkäys

Mitä mieltä olette valtuustoaloitteesta?

Kuuntelemme mielellämme palautetta, kommetteja ja kehitysideoita ko. valtuustoaloitteeseen.

Terveisin,

Valtuustoryhmä
Liike Nyt Hamina

1 tykkäys

Hyvä ehdotus tehdä selvitys asiasta.