Hyvä, että kahdella pallilla istuminen on nostettu keskusteluun. Pontimena oli Hjallis Harkimon ilmoitus lähteä kuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä.
Uskallan väittää, että paikka kunnanvaltuustossa ei ole peruste kansanedustajan tehtävästä eroamiseen. Eduskunta käsittelee eroanomukset silloin kun edustaja haluaa siirtyä toiseen työhön. Eroja ei ole vuosien varrella ollut suuria määriä, viime vaalikautena oli toisaalta useampiakin, ja joitakin anomuksia on myös hylätty. Kansanedustajuus on tärkeä luottamustehtävä, eikä siitä pidäkään voida kevein syin lähteä. En pidä kunnallista luottamustehtävää missään olosuhteissa kansanedustajuuteen verrattavissa olevana asiana.
En ole itse koskaan suhtautunut kovin mustavalkoisesti siihen, että kansanedustaja on myös oman kotikuntansa valtuuston jäsen. Olen ollut sellainen jonkin aikaa itsekin. En näe asiassa lähtökohtaisesti mitään erityisen väärää, mutta kokemukseni myötä kyseenalaistan kyllä sen miten järkevää ja tarkoituksenmukaista kahdella pallilla toimiminen on erityisesti ajankäytön vuoksi. Pienessä kunnassa, jonka valtuusto kokoontuu harvoin, tilanne on toki aivan eri kuin isommissa kaupungeissa. Isommissa kaupungeissa taas korostuu koko valtuustoryhmän keskinäinen dynamiikka ja vastuiden jako. Ryhmänsä ainoalla valtuutetulla, kuten myös ainoalla kansanedustajalla, on aika painava reki vedettävänään.
Politiikka tai ehdokkaaksi asettautuminen eivät houkuttele suuria massoja. Puolueilla on kova työ saada ehdokkaita listoilleen. Jopa ”vanhat puolueet” joutuvat näkemään aikaa ja vaivaa täyttääkseen ehdokaslistansa erityisesti kuntavaaleissa. Tässä heitä auttavat ennestään tutut kasvot, sellaiset, jotka jo jollain tasolla ovat poliittisesti tunnettuja tai joiden julkinen näkyvyys on tullut jotain muuta kautta. Me äänestäjätkin nimittäin osaamme olla joskus laiskoja. On usein helpompi valita tuttu ja turvallinen sen sijaan että käyttäisimme aikaa ehdokkaiden näkemyksien ja perusteluiden selvittämiseen ja tekisimme äänestysratkaisumme niiden pohjalta.
Liike Nyt on edellä kuvaamassani tilanteessa Hjallis Harkimon suhteen. Hän on Liikkeen näkyvin ja tunnetuin poliitikko, eikä siitä tosiasiasta pääse yli eikä ympäri. Aivan uusia ja tuoreita kasvoja, jotka voivat tulla poliittisen toiminnan kautta tutuiksi nousee vain vaalien kautta. Itse katson, että Harkimolla onkin ainoana kansanedustajana ja Liikkeen puheenjohtajana suorastaan velvollisuus olla veturi ja esimerkki muille Liikkeen nimissä poliittisiksi vaikuttajiksi haluaville. Tämä konkretisoituu ensi kevään kuntavaaleissa.
Poliittiset luottamustehtävät vievät aikaa. Asioiden määrä on suuri, eduskunnassa suorastaan valtava. Yksi ihminen ei millään voi perehtyä kaikkeen saati sisäistää kaikkea sitä mitä lukee ja kuulee. On osattava ja uskallettava tehdä valintoja sen suhteen missä kokee olevansa parhaimmillaan ja missä haluaa ja voi antaa itsestään jotakin yhteisten asioiden eteen. Kaikkeen mihin pyydetään ei tarvitse myöskään suostua, eikä kaikkea ole järkevää ahnehtia. Kansanedustajien osalta ei olekaan riittävää puhua ainoastaan kahden pallin haasteesta. Monille on kasaantunut jos jonkinlaista muuta luottamustehtävää joko eduskunnan, oman kotikunnan tai jonkin harrastuksen kautta. Jokainen toki tekee omat ratkaisunsa sen osalta mitä kokee jaksavansa ja kykenevänsä hoitamaan. Kunnanvaltuustossa toimimisen osalta pidän lähinnä uskottavuuden kannalta ongelmallisena sitä, että linja johonkin asiaan voi olla omassa kotikunnassa täysin toinen kuin se on ollut eduskunnassa.