Terve, ajattelen käsitellä aihetta Liike Nytin parannus ehdotuksista, kuten jäsenhankinnan suhteen. Vähän oli aiemmin tullut ilmi edellisistä nettiparlamentin ketjuissa, vaikka käsitellään muista aiheista.
Minusta tuntuu oudolta arvostella Liike Nyttiä, joka on minun mielestäni Suomen politiikassa ainut vastakohta vanhoille puolueille. Mutta eikö niin sanota että jos tehdään rakentavaa palautetta asioista, niin silloin on kehitettävä eteenpäin ja niistä voi oppia puoluekentän tasolla.
Ongelma jäsenhankinnassa on siinä että ei ole tullut 4 kuukautta minkäänlaista kuittausta että onko tullut jäseneksi, mutta taisi tulla kaksi puolueen ajankohtaista sähköpostiviestiä, joka tulee myös kaikille. Minun mielestäni täytyy panostaa siihen että kysymyksiin on oltava vastauksia, kun yritin tavoittaa.
Täytyy ihan sanoa että meinasi mennä jopa yöunetkin välistä tän takia.
Olenko ainut, vai onko muitakin täällä joilla on sama tilanne, että joutuu odottaa vastausta/kuittausta jäseneksi tulemisesta.
Samaa jäin itse ihmettelemään, tokikaan en jäänyt odottamaan vaan unohdin koko asian. Sitten kk / toinen myöhemmin tuli taas mieleen, että miten se nyt menikään… Ei se ainakaan aktivoi millään tavalla. Toki tähän sähköposti summaryyn taas havahduin, että niin ilmoittauduinko jäseneksi onnistuneesti vai en… Ei voi tietää.
Puoluetoimisto toimii hyvin rajallisilla henkilöresursseilla, joten viesteihin voi kestää vastata. Mutta totta on, että jäseneksi hyväksymisestä voisi lähteä edes sähköpostikuittaus tms. Ping @juhani.klemetti
Kyllä kaikille pitäisi järjestelmästä lähteä suoraan viesti jäseneksi hyväksymisestä. Joillakin se viesti saattaa valitettavasti mennä roskapostiin. Tarkistan asian, jotta jatkossa tällaisia ei tapahtuisi. Kiitos kaikille jäsenyyttä hakeneille.
Ei ole tullut kuittausta jäseneksi tulemisesta, mutta ajankohtaisia viestejä on tullut, se on mikäli hyvä asia. Se mitä tässä täytyy selvittää, on löytää ongelma kohta, minkä takia ei kuittaus tullut perille. Se on pakko ratkaista, ennen kun kellään ei mene hermot.
Useamman kuukauden tässä itsekin odottelin vastausta jäsen hakemukseen. Saisi mielestäni tulla edes automaatti vahvistus siitä että jäsenhakemus on käsittelyssä. Noh viime viikolla se viimein tuli sähköposti jossa ilmoitettiin etten tällä kertaa kelpaa puolue jäseneksi ilman mitään perusteluja. Noita ajankohtais viestejä tulee itsellekin vähän väliä.
Kirjoitat toistuvasti tänne kritiikkiä siitä etten tekisi töitä tarpeeksi tai teen työni väärin. Kritiikkiä saa kyllä antaa ja pitääkin.
En rupea tässä avaamaan yksityisiä keskusteluja, mutta olen vastannut viesteihisi. Tuntuu nyt, että kirjoittelet asiasta tänne, koska et pitänyt vastauksestani. Pyydän, että lopetat valheellisten väitteiden esittämisen.
Jäsenhakemusten käsittelyssä on ollut viiveitä kevään ja kesän aikana. Nyt niiden käsittely toimii suhteellisen ripeästi. Kaikki puolueen jäseneksi hyväksytyt saavat tiedon hyväksynnästä hakemuksessa antamaansa sähköpostiin.
Hei,
Uuden minimalistiset kotisivut ovat auenneet. Tässä kohtaa herää kysymys, miksi esimerkiksi jäsenhakemuksessa viitataan vuoden 2021 jäsenmaksuihin? Vaikka hinta olisikin vielä sama, niin mielestäni pitäisi lomake päivittää ainakin vuoden 2022 tai jopa vuoden 2023 hintatiedoin.