Toisen asteen koulutus

Onko mielestänne oikein tehty
Muutos toisen asteen koulutukseen(yloppilas/ammattikoulutus).
Tänä vuonna astuu voimaan laki
Joka edellyttää ilmaista opiskelua kaikille tasapuolisesti
18 ikävuoteen saakka, sisältäen oppimateriaalin.
Muihin opiskelu välineisiin, esimerkiksi soittimiin, koulumatkoihin voi hakea erillistä apua joka minun mielestäni turvaa tasapuolisuuden.
Kertokaa mielipiteitänne👍

t. M. Pyy

Tämä on mielestäni hyvä uudistus sillä se takaa pienituloisille yhtäläisen mahdollisuuden opiskella tuoden yhä useamman samalle viivalle lähtötilanteessa. Toinen asia on taas yhä opiskelijoiden houkuttelu Kajaaniin maakunnan sisältä kuin myls ulkopuolelta. KAO:a on kuitenkin kehuttu lehdissä hyvästä työstä ja oppilaitosten on tärkeä pysyä houkuttelevina myös jatkossa jotta nykyiset ja tulevat nuoret hakisivat tulevaisuudessakin opiskelemaan. Miettisin myös ulkomaalaisten nuorten mahdollisuutta hakea opiskelemaan toisen asteen oppilaistoksiin joka toisi kansainvälistä aspektia ja uskoisin tuovan miekenkiintoa aiemmin syrjään jäänneille opiskelijoille lisää intoa hakemaan opiskelemaan