Jos taistelu inflaatiota vastaan keskuspankkien toimesta hoidetaan nostamalla korkoja ja lisäämällä työttömyyttä, niin kuinka suomen eduskuntaryhmät käsittelevät asian tällä kertaa?
Eli muutetaanko taas laskentatapaa, kuten saatiin työllisyysluvutkin nousemaan, vaikkei mitään erityistä tehtykään? Ja päälle valtapuolueiden ‘hyvä me’ hehkutukset.
Iso ongelma työllisyyden hoidossa on se että mihin ihmiset työllistyy. Nykyhallitus on saanut nostettua työllisyysprosenttia ylös luomalla työpaikkoja julkiselle sektorille joka on tukityöpaikka että yhteiskunta toimii. Yksityinen sektori taas luo lisää rahaa yhteiskunnalle jossa käsittääkseni työntekijöiden määrä ei ole lisääntynyt. Kumpaakin puolta toki tarvitaan mutta monessa puolueessa on eri näkemys missä suhteessa nämä kaksi pitäisi olla. Itse toivoisin että yksityinen sektori olisi paljon suuremmassa roolissa kuin tällä hetkellä. Varsinkin se puoli joka tekee kansainvälistä kauppaa. Suomen suurin ongelma muutenkin on että pyöritämme tässä talouden koneistossa omaa rahaa, mutta emme hae sitä lisää muualta. Siihen kun lisää sen että isot yrityksemme ovat suurimmalta osin ulkomaisten sijoitusyhtiöiden omistuksessa. Eli me köyhdytään vuosi vuodelta.
Näen että meidän työntekijöiden ja yrittäjien käytöksessä pitää tapahtua muutos. Meidän pitää haluta tähdätä parempaan talouteen, ei siihen joka on tuttu ja turvallinen. Ei ole helppoa käytännössä toteuttaa mutta sitä kohti pitää mennä. Samoin kannattaisi minusta miettiä että omassa kulutuskäyttäytymisessä voisimme alkaa sen sijaan että ostamme kaikenmaailman krääsää, niin laitettaisiin vaikka edes 5% siivu palkastamme siihen että ostamme ulkomaalaisien yritysten osakkeita. Uskon että isossa kokonaisuudessa saisimme talouden näillä kahdella toimella oikeaan suuntaan.
Isoin homma ton inflaation pysäyttämiseksi on että meidän Europarlamentaarikot pistäisi stopin tälle hulle rahan tulostamiselle ja joukkovelkakirjojen ostolle. Se ei ole missään nimessä tervettä touhua, vaan sillä vältellään epäterveiden yritysten konkurssiin meno. Nämä yritykset on vaan kaadettava, kyllä uusia sieltä syntyy tuhkasta, toivottavasti terveemmällä pohjalla. Tällä hetkellä on rahaa liikaa liikenteessä jonka takia hinnat nousee, pitää myös meidän kuluttajien ymmärtää että kaikkeen ei voi olla varaa. Jos kaikki on rikkaita, kukaan ei ole…
Ymmärrän kyllä ideasi pohjan, mutta miten näitä pystytään poliittisesti muuttamaan? Tulisiko yrittäjyyttä tukea vahvemmin esimerkiksi tuomalla heille paremmat oikeudet työttömyysturvaan, jolloin yrittäjyydelle olisi hieman pienempi kynnys. Suuri ongelma yrittäjyydessä on monelle se ajatus “tyhjän päälle putoamisesta”, jos yritykselle ei tule rahaa sisään. Yrityksen velkaannuttaminen alkuvaiheessa liikaa tuo ongelmia tulevaisuudessa ja pienille yrityksille monesti se tuo turvattomuuden tunteen.
Myös sijoittaminen vaatisi alkupääomaa, joka tällä hetkellä tuottaa ongelmia hintojen nousun myötä. Köyhtyminen ja päivä kerrallaan eläminen ei mahdollista sijoittamiskäytöksen muutosta.
Miten nämä ajatukset, mitkä toit esille, saadaan toteutumaan? Mitkä olisivat mielestäsi ne ratkaisumallit, että ihmisten elintaso nousisi sen verran, että tuo 5% siivu saataisiin isommalle osalle käyttöön?
" Hintojen nousu on ajanut kuluttajien talouksia ahdinkoon. THL:n tutkimusprofessori Heikki Hiilamo uskoo, että sosiaaliturvan varassa elävät ovat paremmassa asemassa, kuin pienituloiset työssäkäyvät."
“– Puhutaan sadoista tuhansista (pienituloisista) ihmisistä. Perspektiivi on se, että meille tulee työssäkäyviä köyhiä.”
Erikoinen tilanne, mutta todellinen. Itselleni on tullut palautetta, että ei kannata tehdä matalapalkka alan töitä, kun saa enemmän ollessaan työtön ja sosiaaliturvan varassa. Sitä pitäisi palkita, että ihminen haluaa ja pystyy käymään töissä.
Mutta itselläni on myös sellainen käsitys, että tätä ei enää korjata millään nopeilla korjauksilla, vaan meillä on edessä Suomessa yhteistalkoot, jossa jokainen osallistuu julkisen sektorin menojen vähentämiseen sekä Suomen talouden kasvun edistämiseen.