Yrittäjyys - LN mahdollisuus erottautua

Liike Nytillä (LN) olisi kullanarvoinen mahdollisuus tulevissa kuntavaaleissa erottautua:

Suomen Yrittäjät sivulta:

Suomessa on 292 377 yritystä (Tilastokeskus, Yritysrekisteri 2019) pois lukien maa-, metsä- ja kalatalous. Ne työllistävät 1,5 miljoonaa ihmistä ja tuottavat veroja, joilla maksetaan palveluita kaikille. Yrityksistä 93 prosenttia on alle 10 hengen yrityksiä.
Suomen Yrittäjissä on n. 115000 jäsen(yritys)tä. LN taas sai lähes 70 000 ääntä eduskuntavaaleissa, mistä Harkimot vastasivat neljänneksestä.

Miten voisimme tuoda yrittäjämyönteisyyttä esiin?

  • älä hauku yrittäjää, vaan kiitä häntä hänen luomista työpaikoista

Eihän puoluekanta ole mitenkään merkittävä tekijä yrittämisen mahdollisuuksien tukemisessa, kun lähtökohta sille voi olla niin moninäkökulmainen. Edellisissä eduskuntavaaleissa jokseenkin jokaisella puolueella oli mm. yrittäjätaustaisia ehdokkaita, joilla ei heilläkään ole muuta yhteistä nimittäjää kuin tuo yrittäjyys. Tahtotila asioiden edistämisen keinoista poikkeavat toisistaan.

Sen sijaan, että Liike Nyt etsii keinoja erottautua niin kunta- kuin valtakuntatasolla, pidän edistyneempänä tyystin toisenlaista lähestymistapaa, jossa etsimme yhteistyössä polkua asioiden edistämiseen. Vanha viisaus kertoo, että melkein minkä tahansa asian saa etenemään, jos ei pidä meteliä siitä, kuka sen on keksinyt.

Suomessa oli yrittäjämyönteinen hallitus, Sipilän hallitus, juuri äsken, mutta eihän se ollut kansan mieleen? Sipilän, Soinin, at all hallitus teki hyviä juttuja. Velkaantuminen taitettiin, uusia työpaikkoja syntyi, pitkäaikaistyöttömät saivat Lex- Lindströmin ja kilpailukykysopimus, jonka ammattiliitot ja työnantajat alun vastustuksesta huolimatta kuitenkin sopivat tukivat sekä yrittäjyyden mahdollisuuksia että työnsaannin edellytyksiä. Tuo hallitus vaan ei ollut kansan mieleen. Onko siis yrittäjyyden tukeminen lähtökohtaisesti kansalaisten mielestä väärä menettelytapa? Toivottavasti ei, sillä ilman yrittäjyyttä ei ole työllisyyttä….

2 tykkäystä

Yleistä ymmärtämystä yrittäjyydestä pitäisi ehdottomasti lisätä. Monilla ihmisillä kun ei ole oikeasti juuri mitään käsitystä mitä yrittäjyys on. Kaikki se lakisääteinen välttämätön byrokratia siihen käytettyine aikoineen, ja mitä esimerkiksi työntekijä oikeasti yritykselle kustantaa, jotta tilanne olisi edes +/- nolla. Varsinkin pienissä yrityksissä yrittäjä on liian usein käytännössä aina töissä tai vähintäänkin tavoitettavissa any time. Toki yrityksiin mahtuu varmasti monenlaista äärilaidan tapausta, kuten tavallisiin ihmisiinkin. Mutta noin yleisesti ajatellen pitäisi lisätä ja laajentaa tietoisuutta yritysten olemassaolon tärkeydestä ja yrittäjyydestä ylipäätään.

Minusta meidän ei missään tapauksessa pidä olla yrittäjäpuolue. Suomessa on jo viisi yrittäjäpuoluetta. Sen sijaan Suomessa ei ole ainuttakaan yrityspuoluetta. Mikäli tuomme esille yrittäjän sijaan koko yrityksen, kohdeyleisömme on yrittäjän lisäksi kaikki hänen työntekijänsä. Tässä olisi minusta eniten potentiaalia, eikä tällä sektorilla ole lainkaan kilpailua. Vain perussuomalaiset on yrittänyt olla yrityspuolue mutta heillä ei ole osaamista siihen.