Asumisen kustannukset Kuopiossa

Olen seurannut melko huolestuneena asumisen kustannusten jatkuvaa nousua Kuopiossa. Kustannukset nousevat jatkuvasti ja näillä nostoilla pyritään paikkaamaan kaupungin budjettia, eli ne eivät liity suoranaisesti asumisen kuluihin. Reilumpaa ja läpinäkyvämpää olisi kattaa budjettivajetta kulujen karsimisella ja tarvittaessa sen lisäksi kunnallisveron nostoilla, eikä maksujen tai kiinteistöveron muodossa kerättynä.
Tänä vuonna Kuopiossa päätettiin nostaa kiinteistöveroa, koska se on helpompaa vaalien alla kuin varsinaisen kuntaveron nosto. Lisäksi toki veden ja kaukolämmön hinta nousee joka vuosi, vaikka ko. yhtiöt tekevät voittoa kokoajan enemmän. Lisäksi muutama vuosi sitten koplattiin hulrvesiverkosto pois Kuopion veden alta ja alettiin periä uutta hulevesimaksua. Tämä saatiin markkinoitua päättäjille ja kuntalaisille sitten että vesimaksuja alennettiin hulevesimaksun verran, mutta seuraavan vuoden alusta vesimaksuja taas korotettiin yllättäen juuri saman verran. Lopputuloksena jokaiselta kiinteistöltä kerättiin taas vähän lisää piiloveroa kattamaan kaupungin muita kuluja.

Eikö muiden menojen kattamiseen pitäisi käyttää reilusti kuntaveron ym tuottoja, eikä piilottaa niitä asumisen kuluihin? Asumisen kulut kuitenkin koskettavat meitä jokaista siten, että ne joko korottavat suoraan omakotiasujien maksuja, taloyhtöiden vastikkeita tai vuokralla asuvien vuokria.

4 tykkäystä

Seuraavana kaupunki esittää asumisen kustannuksiin korotuksia tonttien vuokrien moninkertaiseksi nostamisella. Jälleen tämä koskettaa isoa osaa keskustan ympäristöissä asuvia. Omalla perheelläni talo on omalla tontilla, mutta tämä vaikuttaa meihinkin kun ostovoima, muutenkin kuihtuvan keskustan ympäristöissä vähenee ja osaltaan lisää keskustassa toimivien yritysten ongelmia.

Kyllähän tuo kieltämättä ihmetytti kun asiasta kuulin, että mitähän taas tapahtuu. Maalaisjärjellä voisi kuvitella että kun vuokra nousee reilusti niin jotain extraa sillä rahalla saa - ei mullekaan ihan äkkiseltään tulisi mieleen nostaa vuokrattavan asunnon kk-vuokraa reilusti ilman kunnon remonttia.

Ehkäpä kaupunki lopettaa tuon pihaliittymän umpeen auraamisen jatkossa? Vuokra nousee, palvelu paranee? (Sarkasmia…)

Komppan Teemu sinua ja ihmettelen asumiskustannusten nousua suhteessa siihen saatavaan vastikkeeseen. Kiinteistövero ja tonttivuokrat, taitaa monessa taloyhtiössä tulla ikäviä yllätyksiä lähivuosina, kun vanhemmat vuokra-ajat ovat päättymässä ja mitä luultavimmin uudelle sopimuskaudelle ‘leivotaan’ muun vuokratason suuruisia maksuja. Saatikka uusissa kerrostaloissa, nuo hinnat ovat todella suuri osa vuotuisista taloyhtiön kuluista.

Reilummalta kuulostaa korottaa mieluummin veroja, joka sitten olisi suhteessa kunkin tuloihin.

Ikävä puoli näissä korotuksissa on vielä se että kaupunki ei antanut aikaa edes lunastaa tonttia omaksi vanhalla hinnalla, kuten Viikkosavon tämänpäiväisessä lehdessä kerrotaan. Tontinlunastushinnasta valitus oikeuskanslerille: "Kuopio ei antanut päivääkään aikaa lunastaa tonttia vanhalla hinnalla" | Paikalliset | Viikkosavo

1 tykkäys