Hjallis toi tuoreessa videossaan esiin suomalaisen rakenteellisen korruption ja otti siinä esiin yhtenä esimerkkinä Osuuskaupan hallinnon, joka on pitkälti poliitikkojen miehittämä.
Meillä Vantaalla taitaa olla yksi tämän yhteistyön hedelmä juuri syntymässä Backaksen elämyspuiston asemakaavassa. Olisi todella kiinnostavaa tietää, mitä kulissien takana on tapahtunut, jotta tämä Backaksen elämyspuiston asemakaava on synnytetty.
En oikeastaan ota niinkään kantaa siihen, onko jonkun Muumimaailman rakentaminen Backaksen alueelle hyvä vai huono idea. Totean vain sen, että siellä ollaan kaavoittamassa asuinrakentamista alueelle, joka yleiskaavassa on merkattu virkistysalueeksi. Ko maan omistaja on Hok-Elanto.
Tässä linkki ao kaavan materiaaliin.
3 tykkäystä
S-ryhmän politisointia en ole itse ymmärtänyt koskaan. Historian saatossa vakiintunut tapa se taitaa olla pitkälti. Tällä hetkellä muutama vantaalainen SDP:n ja perussuomalaisten valtuutettu istuu Hok-Elannon edustajistossa ja yksi heistä on samaan aikaan Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Yksi vantaalainen kokoomusedustaja vaikuttaa Hok-Elannon hallintoneuvostossa. Onhan tämä aika erikoista kaksilla rattailla ajamista.
2 tykkäystä