Moikka.
Jos lähdetään siitä, että käsittääkseni Liike Nyt:n perusperiaatteisiin kuuluu tieteeseen, eli tutkittuun tietoon perustuva päätöksenteko. Tällä hetkellä tässä ketjussa on monia mielipiteitä siitä miksi kannabista ei kuuluisi vapauttaa. Nämä mielipiteet perustuvat pääsääntöisesti siihen olettamukseen, että kannabiksen vapautus johtaisi kovempiin huumeisiin ja suurempiin ongelmiin. Ymmärrän huolen, mutta näillä olettamuksilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, ja mielestäni meidän pitäisi omien tunteiden sijaan keskittyä siihen mitkä ovat faktaa, ja mitkä fiktiota. Päinvastoin kriminalisoinnilla on tutkimusten mukaan enemmän haittavaikutuksia kuin hyötyjä.
Tarkastellaan mitä muualla maailmassa on tapahtunut, sillä onneksemme meillä on tähänkin aiheeseen tutkittua tietoa. YK on tutkinut aihetta perusteellisesti 10 vuoden ajan, ja tullut siihen tulokseen, että päihteiden kriminalisoinnilla on negatiivisia vaikutuksia ihmisten terveyteen, turvallisuuteen, sekä ihmisoikeuksiin.(http://fileserver.idpc.net/library/UN-Common-Position-Briefing-Paper.pdf)
Tämän tutkimusryhmän päätelmä on, että:
- henkilökohtainen ajoittainen päihteiden käyttö ei lisää terveysongelmia
- ongelmallinen päihteiden käyttö tulisi käsitellä sosiaalisena ongelmana, ei rikollisena ongelmana (eli ongelmakäyttäjät hoitoon, ei linnaan tai sakkoja)
Alla otteita tuosta tutkimuksesta:
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres ja pääjohtajien koordinointilautakunta, CEB, julkistivat keväällä 2019 suosituksensa dekriminalisoinnin ja avoimen keskustelun puolesta mainiten myös kannabiskaupan laillisen valvonnan.
CEB:n lausunnossa todetaan, että “rankaiseva huumepolitiikka on tehoton laittoman huumekaupan rajoittamisessa ja huumeiden ei-lääkinnällisen käytön ja tarjonnan valvonnassa. Tällaiset lähestymistavat riistävät huumeiden käyttäjiltä, heidän perheiltään ja yhteisöiltä ihmisarvon ja hyvinvoinnin”.
CEB suosittaa “lainsäädännön ja lain täytäntöönpanon rakenteellisia muutoksia, joilla vähennetään huumeiden käytön haittavaikutuksia”.
‘Criminalization of drug use and possession for personal use for purposes other than medical and scientific may lead to an increased risk of illness among people who use drugs and a neg-ative effect on HIV prevention and treatment. It can increase stigma and discrimination, police harassment and arbitrary arrests’ (p. 25)
A major obstacle to accessibility of treatment is the criminalization of personal use and posses-sion of drugs for other than medical and scien-tific purposes, and recommended that consider-ation be given to removing obstacles to the right to health, including by refraining from imposing criminal penalties for the personal use and pos-session of drugs, within the flexibility allowed by the international drug control conventions’ (p. 41)
‘The excessive use of imprisonment for drug-re-lated offences of a minor nature is indeed in-effective in reducing recidivism, as well as hav-ing a disproportionate effect on the health and well-being of those arrested for minor offences. It also overburdens criminal justice systems, pre-venting them from efficiently coping with more serious crime’ (p. 28)
‘If not based on human rights standards and a solid evidence base, drug policies can have a counterproductive effect on development. Abu-sive, repressive and disproportionate drug con-trol policies and laws are counterproductive, while also violating human rights, undercutting public health and wasting vital public resources’ (pp. 5-6)
‘The assumption that tougher law enforcement results in higher drug prices and therefore lowers the availability of drugs in the market is not supported by the empirical evidence’ (p. 27)