Olen erittäin tyytyväinen, että Hjallis Harkimo ja Liike Nyt ei ole liikkumisrajoitusten kannalla. Sen pitäisi olla viimeinen ja äärimmäinen keino. Liikkumisrajoitukset ymmärtää todellisessa kriisitilanteessa. Kuitenkaan epidemiatilanne EI OLE viimeisen kahden viikona aikana lainkaan huonontunut, hiihtolomista huolimatta. Ajoitus on siinäkin mielessä surkea.
Mitä haittaa siis mahdollisista uusista liikkumisrajoituksista olisi?
-
Ihmiset ryntäisivät lähipäivinä sankoin joukoin kauppoihin ja ostoskeskuksiin, jotta ehtisivät tehdä hankintoja “luvallisesti” ennen rajoituksia. Puutarhamyymälät, huonekaluliikkeet yms. täyttyisivät huikealla tavalla. Saataisiin aikaan mahdollinen tartuntapiikki.
-
Ravintolayritykset, jotka nyt ovat kuin ihmeen kaupalla onnistuneet myymään ruokaa ulos kannattavasti, joutuisivat entistäkin ahtaammalle.
-
Monien alojen yritykset, jotka jollain lailla ovat nyt sinnitelleet, joutuisivat vaikeuksiin.
-
Ihmiskontaktit vähenisivät hieman, mutta toimenpiteen vaikutus tartuntoihin olisi hyvin pieni.
THL:n ja STM:n päätelmät ovat ajoittain tarkoitushakuisia ja asiantuntiijuudeltaan ohuita. Hyvä esimerkki oli täysin tieteeseen ja tutkimukseen perustumaton “laskuharjoitus”, joka johti vaalien siirtämiseen. Hyvin erikoinen asiantuntijaselvitys, vaikka itsekin pidin lopputulosta eli vaalien siirtämistä järkevänä ratkaisuna. Luultavasti pääministeri Marin ja hallitus menee pian julkaistavien uusien “selvitysten” taakse ja niillä tulevat perustelemaan mahdollisia rajoituksia.
Ilolla olen kuitenkin seurannut esimerkiksi muutamien Vasemmistoliiton ja RKP:n edustajien ja jopa ministerien näkemyksiä asiasta. Eli myös hallituksessa on järjen ääntä tässä asiassa vielä jäljellä.