Kulttuuri leikkuulaudalle ja ojiin?

Mitä on kulttuuri?

Kulttuurin piiriin kuuluvat mm.

kieli,

valtarakenteet,

elinkeinot,

taide

ja

urheilu.

Siihen kuuluvat myös uskonto ja muut katsomukset.

Kulttuurin määritelmiä

Voidaan ajatella, että kulttuuri on suurin piirtein sama asia kuin elämäntapa.

Tämän ajattelutavan mukaan kulttuuriin kuuluvat kaikki ne asiat, joita ihmiset ja kansat ovat historiansa aikana oppineet tekemään, arvostamaan,

joihin he ovat oppineet uskomaan ja joista he ovat oppineet nauttimaan.

(wikipedia)

Talousnäkymät ovat heikentyneet – myös kunnat voivat leikata kulttuurista, valtion lisäksi!(yle)

Yleisin kuntien ojakuokat ja leikkuulaudat/-sakset kohdistuu alueellamme juurikin urheiluun.

Tuntuu niin surulliselta ettemme näe (köyhtyvänä kuntana)

kuinka tärkeää olisi tuoda urheilu/kuntoilu mahdollisuuksien tärkeyttä asiakaslähtöisenä esille ja tarjonnalle,

vaan annetaan mahdollisuus olla pääsemättä mm.ikäihmisten ja heikkokuntoisten rappeutumaan.

Näinkö tuetaan urheilukulttuuria?

Sivukylät ovat kasvavia kyliäkin ja onki muuttosuma puolin ja toisin mutta useat joutuvat oman terveyteensä vedoten muuttamaan myös “isolle kirkolle”.

Täten myös luopumaan totutusta eli luonnosta joka kuuluu jokaisen “maalaisen” elämäntapaan.

Kun kaupunki säästää, he joutuvat mm. luonnosta sekä tutuista poluista ts. kylänpinnassa kuntoreiteistäkin luopumaan, koska niiden useiden reittien talviylläpitokin lakkaa.

Kysynkin:

Miten ja missä He pääsisivät luonnosta hakemaan voimaantumista kun keskustan lähialueelta poistuu mm.hiihtolatujen osittainen talvikunnossa pidot?

Elämäntapa muutos sattuu täten todella kipeästi!

Onko heille järjestetty mm. yhteisiä kuljetuksia jotta pystyisi pääsevän luontoon ja siten pitämään omaa mielerauhaakin hyvänä?

Uskoisin ettei säästöjä muutaman kilometrin kunnossapitolakkautus tuo, muuta kuin epäselvyyksiä kansalaisillemme sekä äreyttä että epätoivoa eli suurta pettymystä!!

Itselleni on tullut myös viestejä joista jopa kajastaa syvä suru ko.asioiden etenemisestä.

:black_small_square:︎Kun itse pystyt liikkumaan ongelmitta, reittejä ei tarvitse?

:black_small_square:︎Kun ei kuntoreitit ole osa sinua, ne saa pistää kuokanvarteen ja leikkuulaudalle?”

:black_small_square:︎En käytä niitä, silloin ei niitä tarvitse ylläpitää.

:black_small_square:︎Ettekö osaa murtomaahiihtää?

Kysynkin;

Näinkö se menee käytännössä että jopa käsketään olemaan hiljaa, kun tuon julkisuuteen monien epätoivot…

:black_small_square:︎kunhan asiasta olisit hiljaa ja annettaisiin rauhassa päättää mitä päättävätkään.

Toki annetaan päättää mutta kuka puolustaa kuntalaisten tarpeita jos

“painetaan villasella” kaikki ja tyydytään kaikkiin päätöstentekoihin.

:black_small_square:︎kirstun päällä on hyvä istua mutta jotain rotia siihenkin jotta jotain irtoaisi, tasapuolisuuteen!

Kuunnellaanko asukkaitamme tarpeeksi ja heidän tarpeitaa, otetaako huomioon jotta kaupunki voisi tukea osaavasti ja tarpeeksi?

:black_small_square:︎kaivetaanko lisää ojakuokalla?

:black_small_square:︎leikataanko vielä lisää?

1 tykkäys