Riippuu varmasti paljonkin alasta, miten työssä oppivan harjoittelija, ja sitä kautta ammattiin pätevöityvä, vaikuttaa työvoimakustannuksiin ja vakinaisiin työpaikkoihin. Hyvin yksinkertaisten ja samanlaisina toistuvien työsuoritusten oppiminen käy nopeasti. Se saattaa viedä vain pari viikkoa vakinaisen työntekijän ajasta. Sama aika saattaa hyvinkin mennä aina, kun uusi työntekijä perehtyy työympäristöönsä ja omaan työhönsä. Mutta onko harjoittelija silloin todellisesti oppimassa, koulutettavana ja pätevöitymässä ammattiin (vrt. koulussa saatu opetus)?
Kokemukseni mukaan esimerkiksi ammattikorkeakoulussa edellytetty työharjoittelu jo sitoo merkittävästi vakituisten työntekijöiden aikaa. Harjoittelijan ohjaajana ja opastajana toimivan käyttäminen kouluttajaksi on pois yrityksen laskutettavasta työstä. Jotta yritys voisi toimia samalla resurssilla kuin ilman koulutettavaa, on palkattava yksi henkilö lisää tämän kouluttajan työpanoksen korvaamiseksi. Työvoimakustannukset siis nousevat, ilman että asiakkaille myytävän työn laskutus nousisi. Esimerkiksi kampaamoissa tämä toimii: harjoittelijan tekemä työsuorite on asiakkaalle halvempi, ja vakituinen työntekijä on vain osan ajasta neuvomassa harjoittelijaa. Pidempikestoisissa projekteissa tämä on jo vaikeampaa. Esimerkiksi tietojärjestelmää tuotettaessa vakituisen työntekijän tukea tarvitaan paljon enemmän, ja mahdollisia virheitä saattaa olla hyvinkin työlästä pyrkiä korjaamaan myöhemmin.
Mikäli kouluttajana toimivan vakituisen työntekijän edellytetään, kouluttamisen lisäksi, hoitamaan kaikki työnkuvaansa kuuluvat työt, on riskinä joko projektien viivästyminen ja/tai kouluttajan uupuminen. Ei ehkä olisi hyvää johtamista vaatia ketä tahansa vakituista työntekijää toimimaan opettajana - kaikilla ei ole halua toimia opettajana, osalla ei ole pedagogisia taitoja, osa vakituisista työntekijöistä toimii mieluummin yksin, tai kärsii mahdollisista oman työnsä jatkuvista keskeytyksistä harjoittelijan tarvitessa opastusta. Jos harjoittelijan edellytetään oppivan nopeasti, jopa itsenäisesti, on riskinä asiakkailta tulevat reklamaatiot ja mahdollisten virheiden korjaamisen aiheuttamat viiveet ja kustannukset sekä yritykselle, että sen asiakkaille.
Ongelma ns ilmaista työtä tekevien kanssa (vain 9 eur/pvä verovapaata korvausta työttömyyskorvauksen lisäksi?) on joissakin tapauksissa se, että harjoittelijan opastaminen vie runsaasti aikaa. Toisinaan molemmin puolin päädytään siihen, että tämä ei ollut se ala johon harjoittelija soveltuu tai haluaa kouluttautua. Mahdollisesti kuukausia kestäneen opastuksen jälkeen harjoittelija siirtyy muualle, ja taas aloitetaan alusta. Se on kouluttajalle turhauttavaa, yritykselle kallista. Pienyrityksen näkökulmasta on melkoinen satsaus irroittaa yksi ammattilainen kouluttajaksi, pois laskutettavasta asiakastyöstä - ja kun harjoittelija on työn oppinut ja pätevöitynyt, hän siirtyykin isompaan yritykseen, jolla on tarjota mahdollisuus kansainvälisen konsernin puitteissa ulkomaankomennukselle. Myös julkisen sektorin yksityistä paremmat lomaedut saattavat houkutella vasta työnsä oppinutta. Pienyritys on tuolloin toiminut ilmaisena kouluna.
Toimialakohtaiset erot ovat varmasti suuria. On myös aivan eri asia opettaa työpaikalla 15-vuotiasta kuin yli 20-vuotiasta. Ehkä malli, jossa harjoittelija on osan ajasta omassa oppilaitoksessaan, osan työssä oppimassa, on toimivin mikäli se oppilaitosten pitkistä kesälomista huolimatta on toteutettavissa.
