Liike Nytin koronastrategia

Ehdotan Liike Nytin koronastrategiaksi tukahduttamiseen tähtäävää etäpiikki-strategiaa.

Nähdäkseni Suomi on onnistunut kohtuullisen hyvin koronastrategiassaan. Olennaista on ollut se ettei yhteiskuntaa ole tarvinnut sulkea kokonaan, koska koronaa ei ole päästetty vapaaksi. Inhimillinen kustannus on ollut matala ja taloudella on ollut kohtuullisesti toimintaedellytyksiä. Suurimmaksi ongelmaksi on (tietääkseni Hjalliksen nostamana) esitetty sitä, että yritysten on vaikea ennustaa koronatilannetta ja siihen kohdistuneita yhteiskunnallisia toimenpiteitä.

Etäpiikki-strategian päämääränä olisi toisaalta ennustettavuus ja toisaalta keväisen tukahdutusstrategian taloudelliset ja inhimilliset hyödyt. Strategia perustuu kansallisiin etäpiikkeihin, jotka yhteiskunta ilmoittaa hyvissä ajoin esim 3 viikkoa ennen piikkiä. Etäpiikki kestää ennaltamääritellyn ajan esim 5 päivää. Etäpiikin aikana kaikki mahdollinen toiminta suositellaan tehtäväksi etänä: työt, koulut, harrastukset, kaupassakäynti, ystävien tapaaminen jne. Etäpiikkiin on helppo valmistautua vaikkapa tasan 5 päiväksi mitoitetulla kauppakassilla ja työ- ja koulutehtävien suunnittelemisella niin että kohtaamista vaativa toiminta ajoitetaan etäpiikin ulkopuolelle.

Oletus olisi, että etäpiikki aiheuttaisi tartuntojen romahduksen palauttaen yhteiskunnan tartuntatilanteen lähelle nollaa. Tartunnat toki lähtisivät taas kasvamaan etäpiikin jälkeen sekä maan sisäisistä siemenistä että ulkoa tulevista, mutta muutaman kuukauden päästä voisi taas palauttaa tilanteen nollaan uudella etäpiikillä.

Etäpiikit mahdollistaisivat yhteiskunnan avaamisen etäpiikkien ulkopuolella. Esimerkiksi ravintolatoiminta voisi palautua lähes normaaliksi. Ennustettavuuden vuoksi yritykset voisivat mitoittaa resurssinsa ja toimintansa piikkeihin sopivaksi. Kansanterveydelle vaarallinen ryhmäliikunnan romahtaminen saataisiin herätettyä henkiin. Viihde ja kulttuuri kokisivat herätyksen.

Ainoa negatiivinen puoli etäpiikkistrategiasta olisi nähdäkseni se, että ne tahot, jotka eivät voi olla etänä ja joiden palveluksia ei etäpiikin aikana kaivattaisi todennäköisesti lomautettaisiin/suljettaisiin piikkien ajaksi. Mutta toisaalta juuri samaiset tahot riippuvat tämänhetkisellä epämääräisellä strategialla löysässä hirressä.

1 tykkäys

Miksi ja mitä tarkoitat etäpiikki strategialla.

Onko siis niin, että kun saat korona rokotteen niin rokotuksen jälkeen on oltava karanteenissa tietty aika. Vai mistä on kyse. Kirjoitat päämääristä ja päivistä, mutta miksi. Tässä kohdin minulla on aukko tiedoissa.

Mitä: Idea oli siis lyhykäiayydessään se että jatkuvien löysien ja epämääräisten rajotusten sijaan olisi ennalta kerrottuun aikaan esim 5 päivän mittaisia tiukkoja koronarajoitusjaksoja joiden aikana olisi lähes kaikki mahdollinen suljettuna.

Miksi: Tällätavoin rajoitusten ajankohta ja sisältö olisi ennustettava ja yhteiskuntaa ja taloutta voitaisiin pitää avoimempana noiden rajoitusaikojen ulkopuolella.

Miksi2: Oppositiolla olisi hyvä olla tarjota järkeviä perusteltuja vaihtoehtoja hallituspolitiikalle.

Kyse ei ollut rokotuksista. Kirjoitushetkellä ei rokotteista ollut edes tietoa. Huonosti valittu nimi.

Tuossa “etäpiikki-strategissa” periaate on mielestäni miettimisen arvoinen, mutta käytännön toteutus ja etenkin sen toimivuus on sitten jo isompi kysymysmerkki… :thinking:

Ainakin se 5pv on liian lyhyt jakso? Miettien viruksen itämisaikaa, joka on jopa 9pv. Eli jos henkilö saa tänään tartunnan. Huomenna alkaa 5pv “etäpiikki”, ja heti siitä seuraavana päivänä hän mellastaa baariin, covid puhkeaa vasta rapula-aamuna, on juttu paketissa… :roll_eyes:

Mikä muuten on Liike Nytin virallinen strategia? Ainakaan ei ole hallituksen, eikä THL:n strategian mukainen, ilmeisestikään, kun puolueen merkkihenkilöitäkin joulun aikaan reissaili Lapissa, vaikka niitä oli varta vasten ohjeistettu välttämään? Näinkö näytettiin esimerkkiä? :thinking:

Tässähän ei olisi mitään ongelmaa, ja koko epidemia olisi varmaan pitkälle tukahdutettu, ellei kyseessä olisi tuo asetelma terveys vs talous/raha !

Miksi esim. surullisen kuuluisa Skopje - Turku lentoreitti pyöri tuoden koneellisen covid-tartuntoja aina laskeutuessaan? No siksi, kun sieltä saatiin halpatyövoimaa rakennuksille yms. Palkoilla, joilla normi suomalainen duunari vaan ei kertakaikkiaan tule Suomessa toimeen!

Toinen liki yhtä suuri tekijä on juuri näitten ohjeistuksen noudattaminen! Kuinka vaikeaa on sisäistää turvavälit, maskit, kokoontumisrajoitukset, matkailurajoitukset yms? En vaan voi käsittää, kuinka muuten ihan fiksut ihmiset on näissä itsekkään välinpitämättömiä? Kuukaudesta toiseen? Ohjeita sovelletaan sen mukaan kuinka se omaan istuimeen kulloinkin parhaiten sopii. Soveltaako ne autoa ajaessaankin omia sääntöjä? “Kyllä sitä vähän pikkupäissään voi ajaa, enhän minä nyt mitään kolaroi”… Todellakin käsittämätöntä??

Ja muuten tästä Vapaavuoren “huolesta” lasten ja nuorten liikuntaharrastuksiin, voidaan olla montaa mieltä. Sanoisin vaalien läheisyyden vaikuttavan Vapaavuoren huoleen suuresti… ? :thinking:
Nimittäin, yksi tai kaksikaan tunnin sählyvuoroa viikossa, ei vielä poista mitään ongelmaa, eikä vastaavasti niiden hetkellinen poissaolokaan vielä loppuelämää kuitenkaan tuhoa. Vai eikö pk-seudulla osata muuten liikkua? Ulkoilla? Tuolla on nytkin parhaat mahdolliset säät ulkojäille, pipolätkään! Hiihtämään, laskemaan mäkeä, muuten ulos reippailemaan! Luovuutta!
Onko sittenkin suurin huoli mahdollisista kausimaksujen palautuksista? Jotka jo ehkäpä käytetty tililtä… ? Tämän esitti Juha Kanerva tänään Yle-aamun jälkihiessä… :slightly_smiling_face:

Tässä hieman ajatuksia, saattaa aiheuttaa suuttumustakin, mutta sehän usein älähtää, keneen kepukka kalahtaa? Keskustelua? :slightly_smiling_face: