Luonnon monimuotoisuus heikkenee koko ajan. Luonnonsuojelua tehdään koko ajan enemmän, mikä on tietystikin hyvä asia. Ongelmana on se, että luonnonsuojelu kohtelee eri lajeja epätasa-arvoisesti. Selkärankaiset lajit saavat 500 kertaa enemmän rahaa suojeluunsa kuin selkärangattomat. Tälle ei ole luonnonsuojelullisia perusteita. Kivat kuvat söpöistä lajeista takaavat, ettei näillä lajeilla ole hätää. Miten saadaan varoja rumien ja ällöttävien lajien suojeluun? Tuskin ainakaan keräyksin.
Epäreilu suojelutyö saattaa jopa vääristää ekosysteemiä enemmän kuin se, että luontoa ei suojeltaisi lainkaan. Ihmistä edeltävässä maailmassa kukaan ei ollut pelastamassa kivoimpia karvaturreja tuholta vaan kaikki kärsivät tasapuolisesti. Tässä mielessä tuntuisi luonnonmukaisemmalta valita kahdesta vaihtoehdosta: joko sanotaan sori kaikille, ette te nyt pärjänneet muuttuvassa maailmassa ja annetaan asioiden vain tapahtua, tai sitten päätetään, että jokaisella lajilla on yhtäläinen oikeus elämään. Kannatan jälkimmäistä.
Tasapuolinen luonnonsuojelu on mahdollista vain poliittisin päätöksin. Tulisi olla laki, joka määräisi suojeluvarat jaettavaksi uhanalaisuuden mukaan. Varoja saisi edelleen kerätä millä kuvilla haluaa, mutta rahat ohjattaisiin yhteisen potin kautta. Näin turvattaisiin nykyistä paremmin luonnon monimuotoisuuden säilyminen. Tällaista lakia ei käsittääkseni missään vielä ole, joten nyt olisi jälleen Suomelle tuhannen euron paikka olla ensimmäinen maa maailmassa joka vie tasa-arvon luontoon.
Asia nousi ajatuksiini luettuani lehdestä jutun, jossa viitattiin tuoreeseen tieteelliseen tutkimukseen aiheesta.
Voisiko Suomi pyrkiä yhteistyöhön asian suhteen naapurimaidensa kanssa? Osaltaan tämä voisi helpottaa tuota passittomuusongelmaa. Tosin on tiedossa että eturistiriidat maiden välillä vaikeuttavat asioita. Esimerkiksi Näätämönjoen lohia suojellaan Suomessa, mutta ei Norjassa, ja he kalastavat minkä ehtivät, Suomessa kiellettyjä pyyntitapoja käyttäen, ja samalla tehden tyhjäksi suomalaisen suojelutyön hyödyt. Yleisesti ottaen pidän vakavana haasteena mistä, että kansainvälinen yhteistyö tuntuu näissä asioissa toimivan huonosti. Villinä elävä lohi on Suomessa käytännössä pitkälti tuhoutunut omien toimien takia, esimerkiksi vesivoimaa rakennettiin jokiin ilman että turvattiin lohien lisääntymismahdollisuuksia. Lohi on siis ajautunut Suomessa pahoihin ongelmiin vaikka ei maailmanlaajuisesti ole uhattuna. Toki Suomessa ainakin nykyään pyritään aiemmin tehtyjä virheitä korjaamaan mutta jos muutkin maat tukisivat näitä tavoitteita olisi Suomen työ helpompaa ja tehokkaampaa. Ja ei unohdeta sitä että lohikin kuuluu näihin mediaseksikkäisiin “arvolajeihin” joista jaksetaan kantaa huolta. Entä jos kyse olisi vaikkapa partasimpusta?
Nostaisin tähän samaan aiheeseen liittyen maatalouden ja erityisesti karjatalouden systemaattisen alasajon maan hallinnon ja EUn taholta. Lyhyesti. Ei laiduntavaa karjaa, ei laitumilla lantaa, ei lantaa ravinnokseen käyttäviä öttiäisiä ja lopuksi, ei öttiäisiä syöviä lintuja. Tässä on sellainen kiertokulku, jonka pysähtymisen vaikutukset ovat jo nyt nähtävissä ja jota on vaikea havaita sieltä kirjoituspöytien takaa. Täällä itse kiertokulun tapahtumapaikalla se näkyy selkeästi.