Pandemia on osoittanut julmalla tavalla kuinka meidän nykyinen perustuslaki estää järkevän ja oikea-aikaisen viranomaistoiminnan. Onko missään länsimaisessa demokratiassa perustuslakia joka on niin täynnä perusoikeuksia joita ei polkea kuin meillä? Tulisiko perustuslakia muuttaa niin että se mahdollistaisi kansalaisten suojelemisen kriisitilanteissa, pandemia on vielä hidasliikkeinen verrattuna muihin uhkiin?
Pitäisi tutkia länsimaiden perustuslait ja niitä koskevat prosessit läpi voidakseen vastata tuohon kysymykseen mututuntumaa konkreettisemmin. Suomessa on pohdittu perustuslakituomioistuimen perustamista, joskaan esim. sitä puoltava kansalaisaloite ei ole ottanut suurta kannatusta taakseen.
Kyllä, ja lainlaadinnan prosessit ovat hitaat.
Ymmärtääkseni Suomen perustuslaki ja prosessi ovat hyviä. Ongelmia on muissakin maissa. Monissa maissa asioita ratkotaan perustuslakituomioistuimessa lain voimaantulon jälkeen, mikä aiheuttaa omat ongelmansa eli ei kannata kadehtia.
Jos taas katsotaan nykytilannetta voidaan mielestäni huomata seuraavat asiat:
- Suomessa lainvalmistelu on ollut heikkoa, kun tartuntatautilain ensi yritys heitettiin ulos valiokunnasta takaisin valmisteluun. Liekö tehtävän anto huono vai lomalla laiturin nokassa rustattu.
- Nykyinen laki on antanut mahdollisuudet sekä pakkotestaamiseen, rajojen “sulkemiseen” sekä karanteeniin, lain suomaa mahdollisuutta vain ei ole käytetty. Jälleen katsoisin hallituksen suuntaan
- Ulkomailla monissa maissa nopeat toimet on tehty terroristilakien perusteella. Ne lait taas juontavat esim ETA:an, Punainen prikaati ja RAF-terroristijärjestöjen toimiin. Niin lintukodossa ei ole vielä kunnollista terroristilakia.
Mielestäni koronan torjunnan onnistumisesta kiitokset kuuluvat suomalaisille ja harvaan asutulle maalle.
EDIT: korjattu oikeinkirjoitusta
Muistan kuulleeni nykyisten vallanpitäjien arvostelleen entisiä vallanpitäjiä lainvalmistelun heikosta tasosta ja päinvastoin. Joskus tuntuu, että moitteiden kohteiksi joutuvat asiat ovat toistuvasti samoja, vain moittijat vaihtuvat.
Jossain siis on varmaankin vikaa. Lainvalmistelu joutanee tarkastelun kohteeksi, toisaalta myös poliittiset tavoitteet. Viime vaalikaudella sote-uudistus valinnanvapauksineen osoitti karulla tavalla sen miten toimimattomiksi poliittiset visiot voivat osoittautua lähemmin tarkasteltuna.
Iso perustuslakiuudistus tehtiin vuosituhannen alussa. Sittemmin perustuslakiin on tehty pykälämuutoksia neljä kertaa. Siihen on esimerkiksi lisätty säännös Euroopan unionin jäsenyydestä. Perustuslain muuttaminen ei ole yksinkertaista, mutta täysin mahdollista poliittisen ilmapiirin sen salliessa. Isompi ja arjen kannalta merkityksellisempi seikka lieneekin poliittisten vallanpitäjien tahto hyödyntää voimassa olevan lainsäädännön mahdollisuuksia. Kysymyshän on usein tulkinnasta, ja tulkintaan vaikuttaa ainakin poliitikoilla poliittiset ambitiot.
Tuntuu että mikä tahansa uudistus voidaan hylätä yhdenvertaisuuteen vedoten. Siis käytännössähän 100% yhdenvertaisuus on teoreettinen mahdottomuus missä tahansa asiassa.
Hei!
Mielestäni perustuslakia ei saisi heikentää ollenkaan yksilön perusoikeuksien kohdalta, taikka muuttaa perustuslakia helpommin muokattavaksi milloin minkäkin syyn varjolla. Perusteluni on se, että jos perustuslakia voitaisiin helposti muutella vallassa olevien taholta tai sen hetkisen tilanteiden perusteella, niin voisi ajatella tulevan helposti vääriin tietoihin pohjautuvia suuria muutoksia kaikkien perusoikeuksiin. Onhan tämä nykyinen tilanne osoittanut erittäin hyvin kuinka asioiden kanssa mennään soutaen ja huopaen eteenpäin.
Myös hiukan henkilökohtaista näkemystä minkä vuoksi perustuslain yksilön perusoikeuksia pitäisi ennemmin lisätä taikka vahvistaa kuin alkaa kyseisiä asioita heikentämään tai tehdä muutosprosessista kevyempää. Elikkä, hiukan pelkään sitä jos ihmisten perusoikeuksia aloitetaan rajoittamaan ja vähentämään oikeuksia, alamme liukumaan askel askeleelta ”stasin” kaltaiseen maailmaan. Nykyinen informaatio sekä viestintä sovellus/some yhteiskunta todennäköisesti aiheuttaa jo nykyisin täysin turhia ongelmia viranomaisille sekä sen myötä yhteisöille, perheille, yksilöille jne… Viranomaisten täytyisi osata tulkita asioita todella nopealla päätöksenteolla, joka on ainakin minun mielestäni myöskin tässä nykyisessä tilanteessa johtanut virhe päätelmiin koska ei ole päätöksien aikana ollut sitten kumminkaan kaikkea informaatiota viranomaisilla ja/tai informaatioiden paikkansa pitävyys on voinut olla toisenlaista kuin ollaan aluksi tulkittu sekä oletettu.
Hiukan karkasi sivuraiteelle kirjoitukseni, mutta eikö se olisi mukavampi sekä parempi yhteiskunta jos ei viranomaisten tarvitsisi sanoa kuinka täytyy toimia asiassa kuin asiassa, vaan ihmiset osaisivat itse toimia siten kuten olisi kaikille parasta ja byrokratiaa voisi vähentää tältäkin sektorilta ? Tiedän edellämainitun asian olevan vain mukavaa utopiaa, mutta ehkäpä joskus tulevaisuudessa päättäjät sekä nuoriso jotka ovat tulevaisuus, osaavat puhaltaa paremmin yhteisen hyvän eteen kaikkia kunnioittaen ja vieden yhteiskuntaa kaikille parempaan suuntaan.