Rokotuksista jauhaminen

Tosi tympeää on LiikeNytin jauhaminen koronarokotusten etenemisestä. Jos ei rokotteita yksityiset firmat esim Adtra-Zeneca sopimuksista huolimatta toimita niin pitäisi huomio kiinnittää firmojen toimintaan eikä sälyttää tilannetta hallituksen syyksi. Näillä eväillä ei tämä liike ääntäni tule saamaan.

No, lääkejätti ja EU tekivät sopimuksen rokotteiden toimittamisesta, jota ennen firmaa oli rahoitettu myös meidän varoin lääkkeen kehittämisestä. Kun sopimuksesta onkin nyt monta tulkintaa ja rokotteen toimitusmäärät huomattavasti ennakoitua pienempiä, niin totta kai hallitusta pitää tästä ripittää.

Oliko se hallitus joka lipesi sopimuksesta? Vaiko lääkejätti? Käsittääkseni oli EU:nja Adtra-Zenecan välinen sopimus, josta EU:ssa on huomautettu kovin sanoin jo lääkefirmalle. Ei tästä ole nyt ainesta enempään. Onpahan hyvä esimerkki siitä, kuka valtaa pitää ja etenkin millä tavalla : rahamahti, isot firmat. Pienyrityksille tuollainen ylimielisyys ja sopimusten rikkominen ei noin vain onnistu.

Kysytään väliin, kuinka moni meinaa ottaa rokotteen? Itse meinaan, tai siis otin, saanut rokotteet 1 ja 2.

ottaisin jos tarjolla, mistähän oot omas saannut? Kun et näytä 80+ vuotiaalta.

Alan puolesta saanut.

1 tykkäys

Aamulehden 29.1 lukujen valossa Suomessa rokotetahti on heikko n.60-70% saaduista käytetty. Ja vielä kakkosrokotetta ei juuri ole säilytetty vaan välejä pidennetty. Eli organisaatio ei piikitä samaa tahtia kuin tavaraa tulee. En antaisi tyydyttävää arvosanaa hallitukselle, kun täytyy muistaa, että rokotteet tilattu yli 6kk sitten eli pitäisi olla ollut aikaa suunnitteluun.
Tulevaisuutta katsellen, Saksa on jo tilannut rokotteita 2022 vuodelle eli tehostetta tai muunnosta. Suomessa asiaa ei edes ole mietitty julkisuudessa. (Reuters/DW).

Otan rokotteet kun ne tulee. Valitettavasti näyttää siltä että perusterve saa ekan kesä heinäkuus ja tokan ties milloin. Saa vaan nähdä kuinka tää on ehtinyt mutatoitumaan siin vaihees.

Minäkin sain/otin työni takia 1. tammikuussa, 2. piti olla helmikuussa, mutta tuli informaatio sen siirtämisestä huhtikuulle. En ole erityisen innostunut rokotteesta, mutta en rokotevastainenkaan.

Kyllä roketejonossa odottamassa toista piikkiä Astrasta. Sydän pamppailee vaan ei tulppa iskenyt. Ei ole vielä yhteyttä yhdistetty, joten toisen otan kun vahvistuu ajankohta

Minusta rokotuksen ottaminen pitää olla jokaisen henkilökohtainen päätös. Itse en rokotetta ota, en ole muitakaan flundsarokotteita ottanut. Haluaisin myös nostaa kriittistä keskustelua esiin koronassa jota monessa maassa käydään, mutta Suomessa aina tuntuu vain löytyvän yksi totuus. Massarokotuksulla on myös nostettu esiin huonoja piirteitä pitkällä tähtäimellä, jolloin ihmisten luontainen vastutuskyky heikkenee

Massarokotuksulla on myös nostettu esiin huonoja piirteitä pitkällä tähtäimellä, jolloin ihmisten luontainen vastutuskyky heikkenee

Miten tämä rokotuskyky vaikuttaa vastustuskykyyn? Kriittisessä keskustelussa on hyvä kyetä perustelemaan asioita tieteellisellä näytöllä, muuten se on herkästi vain “foliohattu”-teoriaa / huhua.

Rokotus on jokaisen aikuisen henkilökohtainen päätös, siinä olet oikeassa. Huomioithan, että ympärilläsi pitää olla 90% rokotettuja, jotta voit elää turvallisesti. Tämä on nähty esimerkiksi tuhkarokkoepidemioissa, kun rokotekattavuus on laskenut.

En ole rokotuksesta innoissani, mutta en rokotevastainenkaan. Olen ekan saanut ja toinen myöhemmin tulossa. Pidän mahdollisena, että koronarokotteesta tulee kausittainen muiden kausirokotteiden muassa.

Et taida Mikki olla ajatuksinesi aivan yksin. Aion itsekin rokotteen ottaa, kun sen joskus saan. Tällaisena reilu nelikymppisenä perusterveenä siihen varmaankin vielä tovi menee. Olen suorittanut vanhustyön opintoja ja tästä syystä minulle on aivan päivänselvää, että otan rokotteen, vaikka en alalla työskentelekään. Samasta syystä aloin muutama vuosi sitten ottaa vuosittaisen kausi-influenssarokotteenkin. Ajattelen omalla toiminnallani suojelevani ensisijaisesti niitä, jotka ovat minua heikommassa tilanteessa.

3 tykkäystä

Hallituksen esitys pakkorokotuslaiksi pitää sisällään perusteellisen laillisuuspohdinnan, eikä ketään edelleenkään voi pakolla rokottaa. Esityksessä todetaan, että rokotteita on tutkittu vähän aikaa, eikä niiden pitkäaikaisvaikutuksia vielä tiedetä. Myyntiluvat ovat EU alueella ehdollisia. Samassa esityksessä todetaan, että rokotteiden haittoja ovat allergiset reaktiot, verisuonitukokset, sydänlihasten- ja pussin tulehdukset sekä kasvohermohalvaukset. Niiden todetaan olevan harvinaisia ja niistä kerrotaan esityksessä toivuttavan hyvin. Esityksessä on pohdittu myös Saksan mallia, jossa rokottamattomat hoitajat testattaisiin töihin tullessa. Suomessa terveet hoitajat sen sijaan laitetaan paperitöihin tai kokonaan työttömäksi. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa jopa kolme kertaa rokotettuja hoitajia ja lääkäreitä on sairaana. Koronavariantit leviävät nopeasti, mutta sairastaminen näyttää olevan lievempää. THL virologi Mika Salminen on todennut useassa eri yhteydessä, että korona on tullut jäädäkseen ja me kaikki sairastamme sen. Sairastamalla saa myös hyvän suojan. On myös huomattava se tosiseikka, että hyvin moni sairastunut hoitaa koronansa kotonaan, kuormittamatta terveydenhuoltoa lainkaan tai hyvin vähän.

Koska on todettu, että rokotettukin tartuttaa, tulisi koronatoimissa edetä siten, että rokotetut ja rokottamattomat olisivat samalla viivalla. Ehdotan, että oireiset testataan, altistuneet ovat karanteenissa ja sairastuneet hoidetaan, mutta jokainen saa pitää työnsä. Hoitajapula ei parane sillä, että rokottamattomat terveet hoitajat laitetaan muihin töihin tai työttömäksi.

Kolme piikkiä saanut, neljättä en tule ottamaan. Nuokin otin vain, koska en olisi päässyt ilman niitä ulkomaille. Nyt kohdemaassani ei vaadita minkäänlaista todistusta ja rajoituksetkin on poistettu niin en ota enää uusia rokotteita.

Ihmettelen tuota tartuntatauti lain muutosta, voiko hallitus muuttaa lakeja ilman, että esitykset tuodaan eduskuntaan? Miten LiikeNyt on siihen suhtautunut? Miksei tästä muutoksesta eikä varsinkaan koronapassin muuttamisesta rokotepassiksi ole minkäänlaista keskustelua eduskunnassa? Aivan järjettömiä suunnitelmia vihervasemmistolla.

Mun poimintani on hallituksen esityksestä eduskunnalle. Eduskunta äänesti sitten sen puolesta, että jos ei ota rokotusta, laitetaan toisiin töihin ja jos niitä ei ole, saa olla ilman työtä ja ilman palkkaa. Käytännössähän se on rokotepakko. Tilanteessa jossa hoitajista on hirveä pula muutenkin. Itse olisin äänestänyt sen puolesta, että testien jälkeen terve ihminen töihin.
Toinen outo lakimuutos koskee valtion virkamatkalla olevan henkilön tai hänen perheensä jäsenen koronarokotteesta johtuvaa sairastumista tilanteessa, jossa virkamatka kestää 3kk tai yli. Jos rokote haitta estää työnteon tai johtaa 14vrk:n heikentyneeseen tilaan tai johtaa kuolemaan, maksetaan korvaus, joka enimmillään on 4 miljoonaa euroa. Kolmas outo lakimuutos koskee vastuuta tilanteessa, jossa koronarokotteesta tulisi vakavaa haittaa tai kuolema. Lakimuutos takaa, että kukaan ei joudu vastuuseen, eivät ainakaan päättäjät. Tämä kaikki on vallan väärinkäyttöä, jos mikä!

Täyttä asiaa Helena👍 En ole toistaiseksi liittynyt Nyt liikkeeseen, mutta aika moni täällä selvästi voisi komiktoitua puolueeseen joka lähtisi selkein argumentein haastamaan nykyisiä vallanpitäjiä ja luutuneita asenteita. Näppituntumani on, että meitä laajalla eri ammattien ja yrittäjien kokemuksella olevia fiksuja äänioikeuden omaavia potentiaalisia äänestäjiä, jotka maksavat veroja, voisi olla kiinostuneita nostamamaan LiikeNyt: stä haastaja puolueen vihervasemmistolle, mikäli puolueen johdostakin joskus ehdittäisiin ottamaan kantaa näihin keskusteluihin. Suomi24 yms voi myös purkaa turhautumistaan jos vain sitä haluaisimme, eli paljon melua, ei konkretiaa.

ma 31.1.2022 klo 12.57 Helena Jaakkola sivustolta Liike Nyt Nettiparlamentti <liikenyt@discoursemail.com> kirjoitti:

Hei vaan.
Kiitos viestistäsi.
Itse liityin Liike NYTtiin koska koen, että puolue on vireä, joustava, innovatiivinen, eli kaikkea muuta kuin vanhat puolueet, joissa on vahva vanha kangistunut organisaatio ja ajatusmalli.
Harkimon tavoite on saada puoluepoliittiset virkanimitykset pois, ja se on erinomainen tavoite.
Kaikenlainen korruptio pitää saada kitkettyä, mutta haaste on megalomaaninen.
Itseäni on ihmetyttänyt jo kauan se, että valtiojohtoisiin yrityksiin palkataan johtajiksi juurikin puoluepoliittisin syin, ilman minkäänlaista kompetenssia itse asiasta. Tytti Yli-Viikari oli aivan loistava esimerkki siitä. Palkat heillä kyllä hipovat pilviä. Tähän olisi saatava muutos.
Johtajien pitää hallita johtamansa ala perusteellisesti!

Toivon että sinä ja ystäväsi tulette mukaan rakentamaan oikeaa ja todellista vaihtoehtoa! Suomi lakkaa kohta olemasta, ellemme oikeasti tee jotakin. Lupauksia osataan kyllä antaa, mutta aina ne ovat jääneet toteutumatta.

Yst
Helena

ma 31. tammik. 2022 klo 19.37 Kimmo Koskela sivustolta Liike Nyt Nettiparlamentti (liikenyt@discoursemail.com) kirjoitti:

1 tykkäys