Työvoimatoimisto rakenteellinen uudistaminen

Olen ollut työnantajan roolissa vuodesta 1996 ja yrittäjä vuodesta 1992. Koko tämän ajan on yrityksissäni ollut satunnaisia töitä tarjolla, mutta työttömät eivät näihin lähde, koska se sotkisi heidän päivärahanmaksunsa. Varmasti tuntuu rankaisulta, jos rahojen maksatus viivästyy siksi, että kävit pari päivää töissä.

Toinen kohtaamani ongelma on työntekijän palkkauksessa. Tästä on joitakin vuosia, kun meillä oli paikka auki ja työhönottohaastattelussa kysyin milloin henkilö voi aloittaa. Neuvottelu oli torstai iltapäivänäö ja sovittiin aloitus maanantai aamuksi. Henkilöllä oli oikeus työllistämistukeen, joten soitin TE-Keskukseen ja sieltä sanottiin, ettei työsopimusta voi vielä tehdä, koska heidän on ensin tehtävä tukipäätös ja se voi viedä 2 viikkoa. Henkilö aloitti työt maanantaina ja jätimme tuet anomatta.

Yrittäjänä on vaikea ymmärtää miksi ongelmaa ei ole osattu 30 vuodessa korjata?

Ratkaisuksi ehdottaisin rakenneuudistusta, jossa työvoimatoimistosta tehtäisiin työvoimavuokrausyritys. Yritys tekisi TE-Toimiston kanssa sopimuksen, jonka jälkeen työvoimatoimisto voisi lähettää henkilön töihin vaikka seuraavana päivänä ja laskuttaisi yritystä alan työehtosopimuksen mukaisen palkan x 1,6. Päivärahat eivät katkeaisi vaan niiden maksun yhteydessä maksettaisiin työpäiviltä palkka ja työttömyyspäiviltä päiväraha. Samalla saataisiin osa virkamiesten palkoista.

Koska tässä polkaistaan yksityisten yritysten varpaille voitaisiin järjestelmä kehittää niin, että henkilöt voisvat tehdä sopimuksen vuokrausfirman kanssa TE-Keskuksen sijaan, jolloin vuokrausfirma tilittäisi päivärahat ja maksaisi palkat. Nykyäänkin Työvoimavuokrausyrityksillä on erilaisi tukitoimia ja koulutuksia työntekijöilleen, eli ne olisivat vallan hyviä tässä suhteessa. Valmis infra ja toimintamalli, samalla työttömistä alettaisiin kilpailla ja yksityinen puoli toisi vertailukohdan julkiselle palvelulle. Todennäköisesti julkinen puoli joutuisi hoitamaan vaikeammin työllistyviä tai näiden työnhankintaan tarvittaisiin lisätuki yksityisille toimijoille.

Työntekijälle tämä toisi mahdollisuuden käydä kokeilemassa työntekoa ja nuorille juuri ammattiinsa valmistetuille mahdollisuuden käydä omaa ammattiaan kokeilemassa aputyöntekijänä ja mahdollisuuden antaa näytöt omasta ammattitaidostaan.

En tiedä olisiko tällä merkittävää vaikutusta työllisyyden kannalta, mutta joustavuutta se lisäisi. Samalla se olisi työttömälle yksi tapa osoittaa omaa aktiivisuuttaan ja voisihan se mahdollistaa eri alan töiden kokeilun, jolloin ehkä kynnys uuden työn opettelemiseen alenisi.

4 tykkäystä

Ehdotuksesi voisi olla toimiva. Toisaalta TE-toimisto on sen verran “todellisuudesta vieraantunut” yksikkö, jossa vastustus on varmasti suuri.
Hierarkisesti kyseisessä organisaatiossa on väliporras, jolla löytyy kykyä vastustaa uudistuksia ja tehdä päätöksiä, jolla tämän suuntaiset kehitystoimet pyritäänvesittämään.

3 tykkäystä

TE toimiston kaikenlainen uudistus olis hyväksi. Itsekkin aikanaan asiakuudesta nauttineena ei voin kun ihmetellä miksi työn hakijan omia pyrkimyksiä esim pätkä töiden avulla ei tueta. Olinpa jopa lyhyessä karenssissa kun en voinut mennä määrättyyn työnhaku tapahtumaan kun olin töissä silloin ja asiasta hyvissä ajoin TE toimistoon ilmoittanutkin. Keikka töitä tehneenä olin myös hassussa asetelmassa että olin samaan aikaan pitkäaikaistyötön eli yli 500pv ilman töitä mutta kun esim palkkatuettuun työhön hain niin kuulemma keikat olivat katkaiseet putken eli en täyttänyt ehtoa sittenkään, pariin otteeseen kävin kyykytettävänä.