Mikäli haluat ohittaa monimutkaisen poliittisen analyysin, pääset helpommalla kun hyppäät suoraan viimeiseen kappaleeseen. Ole hyvä 
Moni sanoo, ettei luota poliitikkoihin siksi että he ajavat omaa etua ja ovat itsekkäitä. Itse kuitenkin väitän että itsekkyys ja oma etu ovat luonnollinen osa ihmisen toimintaa. Jos laiva uppoaa, ensin yritetään itse pois, eikä jäädä auttamaan muita, korkeintaan omaa matkaseuruetta. Työpaikalla jokainen ottaa mielellään vastaan palkankorotuksen tai ylennyksen vaikka tietäisi että joku toinen ansaitsisi sen paremmin kuin itse. En siis pidä itsekkyyttä tai oman edun tavoittelua tuomittavana poliitikolta, he vain osoittavat näin olevansa tavallisia ihmisiä.
Sen sijaan siinä kohtaa kun ristiriidassa on oma etu ja maan etu, punnitaan moraalia. Tällaisissa tilanteissa poliitikon tulisi kyetä toimimaan yleisen edun mukaisesti ja unohtaa oma etu. Tällaisessa tilanteessa poliitikoilta, maan johtajilta saa ja pitääkin odottaa ja vaatia enemmän kuin rivikansalaiselta. Toisaalta asiat eivät ole mustavalkoisia. Useimmiten on olemassa ihmisiä joiden mielestä henkilö ei toiminut väärin vaikka moni muu olisi sitä mieltä.
Toisinaan kuulee ideoita, että poliitikkojen luottamus pitäisi voida päättää kansanäänestyksessä. Jos vaikkapa tällaisen äänestyksen lopputulos olisi 56-44, ero on toki selkeä, mutta silti voitaisi sanoa että lähes puolet ihmisistä äänesti luottamuksen puolesta. Kuinka suuri enemmistö kansanäänestyksessä olisi riittävä että voitaisi sen pohjalta tehdä “tuomioita”?
Jos taas poliitikon kelpoisuutta arvioisi vaikkapa kolme oikeusoppinutta, jotka äänestäisivät tuloksen 2-1, ja samalla kansanäänestyksessä tulos olisi eri, niin kumpaa pitäisi noudattaa? Ei siis ole mielestäni kovin helppoa sanoa, milloin poliitikko toimii yksiselitteisen väärin, saati sitä miten tämä päätös tulisi oikeudenmukaisesti tehdä.
Mitä tulee erilaisiin lupauksiin, tavoitteisiin ja ohjelmiin, niin yksittäisen poliitikon on hankala pärjätä vaalilupaustensa kanssa jos kaikki muut ehdokkaat lupaavat mahdottomia. Tällöin voi käydä niin ettei rehellisiä ja toteuttamiskelpoisia lupauksia antaneella ole mitään mahdollisuuksia tulla valituksi. Sitten on vielä sekin puoli, että harvoin yksittäinen poliitikko tai edes puolue pystyy yksin päättämään jonkin asian toteuttamisesta. Voiko poliitikkoa tai puoluetta syyttää vääristä lupauksista, jos he ovat yrittäneet toteuttaa niitä mutta muut puolueet eivät ole hyväksyneet niitä?
Asioiden ollessa näin, ei ole ihme että puolueet ja poliitikot tavoittelevat suurilla lupauksilla mahdollisimman paljon äänestäjiä. Edes realistisempia lupauksia ei saisi välttämättä läpi vaikka voittaisi, ja vastaavasti voitto voisi vaarantua eikä sitten pääsisi edes yrittämään tavoitteiden läpimenoa. Toisaalta suurempien lupausten ja vaatimusten voi nähdä parantavan mahdollisuuksia saada luvattuun asiaan ainakin maltillinen parannus, kun taas pienempi lupaus saattaisi olla liian helppo jättää kokonaan huomiotta neuvotteluissa. Osa suurista lupauksista lienee siis vain taktiikkaa, jolla yritetään saada kyseiseen asiaan vaikutettua edes vähän. En siis pitäisi vaalilupausten ja toteutuvien päätösten ristiriitaakaan itsessään yksiselitteisesti epäluottamusta herättäväksi tai tuomittavaksi.
Sen sijaan pitäisi pyrkiä siihen, että realistisemmalla ja rehellisemmällä otteella toimiminen olisi poliittisesti kannattavampaa. Nykyinen poliittinen kulttuuri on ollut vuosikymmeniä isossa kuvassa muuttumaton. Tarvittaisi rakenteellisia ja asenteellisia muutoksia. Nykytilanne ei yksinkertaisesti kannusta riittävän paljoa rehellisyyteen ja realismiin, koska toisin toimiminen tuo parempia poliittisia etuja ja vaikutusvaltaa. Miten saataisi poliittiset rakenteet sellaisiksi, että rehellisyys ja realismi kannattaisi, eikä kuitenkaan kenenkään oikeusturva vaarantuisi?
